Luku 17 on yksittäinen iso projekti, joka opetti paljon, mutta kävi myös todella lähellä sitä rajaa, että henkinen ja fyysinen toimintakyky pettää.
Tarina kuvaa hyvin myös meidän roolijakoa työkuvioissamme. Vuosi oli 2001, joten olimme tehneet tätä ennen töitä joitakin vuosia yhdessä omassa yrityksessämme. Yhteistyömme oli jo tuossa vaiheessa aika pitkälle hioutunut. Projekti alkoi jo edellisenä talvena ison suunnittelutoimiston kanssa. Toukokuussa oli sitten kriittiset hetket, kun pörssiyhtiön muutto uusiin tiloihin on alkamssa. Meillä oli viisi päivää aikaa ohjelmoida sadat sensorit ympäri valtavaa kiinteistöä ohjaamaan tarkasti oikeita tuulestus- ja savunpoistoluukkuja sekä liikennevaloja.
Periaatteessa siitä piti selvitä reilusti siinä ajassa, mutta sen viikon maanantai oli huono päivä, todella huono. Tiista näytti jo paremmalta, mutta sekin oli katastrofi...
Jatkuu kuvien jälkeen
Muistelen seuraavaksi yhtä asiakaskohteessa tehtyä projektia, joka lienee kaikkein vaativin ja eniten stressiä aiheuttanut koko yhteisellä urallamme. Se kuvaa hyvin myös meidän roolijakoa työkuvioissamme. Vuosi oli 2001, joten olimme tehneet tätä ennen töitä joitakin vuosia yhdessä omassa yrityksessämme. Yhteistyömme oli jo tuossa vaiheessa aika pitkälle hioutunut.
Kaikki lähtee tilaajan vaatimuksista.
Tuohon aikaan meille tuli paljon toimeksiantoja maahantuojalta, joka on osa maailmanlaajuista konsernia. Meillä oli hyvä suhde tähän konserniin hyvien ihmissuhteiden ansiosta. Erityisesti niistä mainittakoon tuotepäällikkönä toiminut Mikael eli Micke, jonka tapasin ensikertaa noin kymmenen vuotta aiemmin, kun etsin meidän omaan taloon uutta tekniikkaa.
Yleensä se oli juuri Micke, joka otti yhteyttä ja pyysi erilaisiin projekteihin mukaan. Tässäkin tapauksessa hän esitteli meidät suunnittelutoimistolle, jolla oli tehtävänä suunnitella asiakkaalleen talotekniikka liikekiinteistöön. Se olikin yksi Suomen suurimmista toimistorakennuksista ja tehtävä oli pilkottu moneen eri osa-alueeseen. Siksi myös suunnittelutoimisto oli Suomen suurin satoja insinöörejä työllistävä yksikkö pääkaupunkiseudulla. Meitä koskevat kaksi aihetta olivat savunpoisto ja huoltorampin liikennevalot. Niissäkin oli ihan tarpeeksi meille. Rakennuksessa oli kaikkiaan yhdeksän kerrosta, joista kaksi maan alla. Moottoroituja savunpoistoluukkuja oli nelisenkymmentä ja osa niistä toimi myös kulkusiltojen tuuletuksessa. Kulkusillat ovat eräänlaisia lasiputkia pylväiden varassa ja ne yhdistävät parkkitalon toimistorakennukseen. Myös kahden eri toimistorakennuksen välissä tarvittiin kulkusilta ja se olikin koko talon korkuinen eli jokaisessa seitsemässä kerroksessa. Pelkästään tätä savunpoistoa varten tarvittiin ohjauskeskus pääaulan seinällä.
Siinä oli vielä sellainen idea, että tulipalotilanteessa piti olla mahdollista tuoda varasähköä paloauton generaattorilla, jos sähköä ei tule normaalia reittiä sähköverkosta. Paloauto ajetaan vain talon pääovelle ja vedetään paksu jatkoroikka auton keulasta pääaulan keskuksen ja sitten auton moottori pyörimään täysillä sähköä tekemään.
Palokuntaa varten tarvittiin keskuksen etupaneeliin painikkeet kaikille savunpoistoluukuille. Näiden avulla pelastajat voisivat avata tarvittavia luukkuja ja käynnistää isot tuulettimet. Äkkiseltään toiminta vaikuttaa varsin yksinkertaiselta ja niin mekin ensin luulimme, kun lupauduimme tuohon projektiin konsulteiksi. Lähempi tutustuminen koko savunpoiston ideaan ja talon tuuletustarpeisiin osoittikin sitten, että homma on yllättävän monimutkainen kokonaisuus.
Tuuletusluukkujen piti toimia automaattisesti ja oikeasta ilmansuunnasta riippuen tuulensuunnasta. Sen mittaamiseen oli talon katolla tuulianturi. Savunpoistossa taas oli tärkeää, että oikeat luukut tietyillä palo-osastoilla aukeavat oikeassa järjestyksessä ja suuret tuulettimet eivät saa käynnistyä ennen luukkujen aukeamista. Tuulettimet nimittäin olivat vähän eri tasoa kuin pöytätuuletin kotona. Niiden propelit olivat noin parimetrisiä ja niitä pyöritti kymmenien kilowattien kokoiset sähkömoottorit. Propelit työntävät ilmaa peltikanaviin, joilla se johdetaan eri osastoille tuulettamaan myrkyllisiä ja räjähtäviä savukaasuja rakennuksen ulkopuolelle.
Luukkujen asentoa mittasivat rajakytkimet, joiden tilatietojen perusteella saattoi päätellä, oliko luukku auki vai kiinni. Luukkua kääntävälle moottorille piti antaa aikaa ajaa luukkua haluttuun suuntaan ja sitten piti tietysti odottaa, että luukun asento muuttuu ja saadaan taas uusi rajakytkintieto kertomaan muutoksesta. Yhden luukun kanssa olisi tämäkin ollut aika pikku juttu, mutta kun niitä oli kymmeniä ja vielä erilaisia. Jokaiselle oli omat painikkeet ja merkkivalot kertomassa tilanteen.
Ensin pitää suunnitella
Meidän osalta työ lähti liikkeelle vuoden alkupäivinä, kun menin sovitusti tapaamaan suunnittelijaa, jolle nuo automatiikan osat oli annettu tehtäväksi. Hän esitteli laatimansa kaaviot ja huomasin heti, että tarvitaan isoja muutoksia suunnitelmiin. Järjestelmässä on niin paljon sisään luettavia tilatietoja, että yksi tietokoneyksikkö ei niitä pysty käsittelemään. Tarvitaan kaksi. Tämän oli suunnittelija itsekin ymmärtänyt, mutta kahden yksikön yhteen liittäminen ei ollut hänelle tuttu juttu ja sen takia tulevien ja lähtevien tietojen ryhmittely oli ihan väärin ratkaistu.
Toinen oleellinen muutos piti tehdä myös noiden tietokoneyksiköiden valintaan, koska markkinoille oli juuri julkaistu uusi versio, jonka ohjelmistossa oli riittävän tarkkoja ajastimia. Vanhemmalla versiolla ei näitä vielä ollut ja sillä ei olisi ollut mahdollista ajoittaa tarkasti luukkujen käyntiaikoja. Sovittiin, että suunnittelija tekee muutokset ja lähettää sitten minulle ne tarkastettavaksi. Vasta sitten saa urakoitsija tilata keskuksen korjatuilla piirustuksilla kojeistovalmistajalta. Huomattakoon vielä, että meidän firmassa vasta aloiteltiin keskusten valmistusta noihin aikoihin, eikä me oltaisi pystytty tekemään niin isoa keskusta muutenkaan. Siksi annoin ihan suosiolla sen valmistuksen menevän isommalle firmalle, jolla on suurista keskuksista kokemus valmiina. Piirustukset keskuksesta pitää silloin olla täsmälliset, että saadaan oikein rakennettu keskus työmaalle.
Korjattu suunnitelma tuli sitten aikanaan meille ja kävin sen huolellisesti läpi. Ilmoitin suunnittelijalle, että nyt on kaaviot kohdallaan ja näillä voi projekti edetä. Niihin ei muistaakseni tarvinnut tehdä enää yhtään muutosta. Vaimoni aloitti ohjelmien koodaamisen suunnitelmien mukaan ja siihen meni varmaan tunti jos toinenkin. Tarkkaa määrää en muista, paljon kuitenkin. Elettiin jotain helmikuun aikaa ja seuraava askel oli sovittu toukokuulle, kun keskus on tullut työmaalle ja asennettu ja kytketty paikalleen.
Käyttöönotto alkaa katastrofista
Meidän tehtävään kuului siis konsultoinnin ja ohjelman laatimisen lisäksi käyttöönotto. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että menemme työmaalle, asennamme ohjelmat keskuksen tietokoneisiin ja tarkistamme, että kaikki toimii suunnitelmien mukaan. Tähän liittyi vielä lisähaasteena paloviranomaisen tarkastus. Se pitää ensin mennä hyväksytysti läpi ja sitten pääsee rakennusviranomainen tekemään omat tarkastuksensa ja vasta sitten voi kiinteistön omistaja ottaa tilat käyttöönsä.
Meille oli varattu käyttöönottoon toukokuun yksi maanantai. Kalenterimerkintää en nyt löytänyt, mikä maanantai se oli, mutta joka tapauksessa omistaja valmisteli muuttoa uusiin tiloihinsa sen viikon lauantaille ja sunnuntaille. Tämä tarkoitti sitä, että kaikkiin eri käyttöönottoihin ja tarkastuksiin oli aikaa viisi arkipäivää. Minä en edes tiedä, miten paljon erilaisia käyttöönottoja ja tarkastuksia sen kokoinen kiinteistö tarvitsee. Se meille kuitenkin tehtiin selväksi, että tämä turvallisuuteen liittyvä massiivinen järjestelmä on yksi tärkeimmistä ja sen pitää toimia ehdottoman luotettavasti ja oikein.
Siispä hieman jännittyneinä, mutta luottavaisesti menimme yhdessä vaimoni kanssa työmaalle sovittuna maanantaina aamupäivällä. Me ajettiin siihen aikaan Kouvolan Valkealasta näihin pääkaupunkiseudun asiakaskohteisiin, Vastassa oli sähkötöiden työnjohtaja ja rakennuttajan puolelta valvoja ja onneksi myös keskuksen kytkenyt asentaja, joka osoittautui myöhemmin aivan korvaamattomaksi kaveriksi.
Menin keskuksen eteen ja avasin sen ovet ja näin heti ensisilmäyksellä, että nyt on jotain pahasti pielessä. Se oli veret seisauttava tilanne. Hetkeen en kyennyt edes kunnolla hengittämään. Keskus oli rakennettu kuitenkin niillä alkuperäisillä suunnitelmilla, ei siis korjatuilla.
Ajatuksiini nousi silloin välittömästi uhkakuvat koko kiinteistön käyttöönoton viivästymisestä muutamalla viikolla. Se ei toki vielä silloin tuntunut ollenkaan mahdottomalta. Oikeastaan se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta ja hyvinkin järkevältä sellaiselta. Samalla mietin, että miten on voinut iso ja hyvää mainetta omaava suunnittelutoimisto mokata näin perusteellisesti. Jälkeenpäin on käynyt myös mielessä sekin vaihtoehto, että jos siellä joku oli kuitenkin sitä mieltä, että he itse osaavat ihan hyvin sen järjestelmän suunnitella ja niillä mennään. Ja kiirekin on voinut olla syynä, että keskus on pitänyt saada työn alle mahdollisimman nopeasti. Kiireestä ei kyllä minulle oltu puhuttu mitään. Ja olihan se insinööri, joka tämän suunnittelusta vastasi, tehnyt kuitenkin vaatimani korjaukset ja itse olin ne tarkastanut. Joten ehkä tämä kaikki oli kuitenkin vain inhimillinen vahinko.
Pikapalaveri
Järkytyksen vähän laannuttua otin asian puheeksi työmaan valvojan kanssa. Kerroin, että käyttöönotolle tarvitaan joku viikko nyt lisäaikaa. Keskus joudutaan purkamaan melko pitkälle ja rakentamaan uudestaan ja vasta sitten sitä päästään ottamaan käyttöön. Ja tuo muutos pitää vielä tässä ensin suunnitella, jotta sen tekeminen tapahtuu hallitusti. Keskukseen tulee aivan käsittämätön määrä kaapeleita ja ne kaikki on järjestettävä uudelleen.
Vastaavan mestarin kommentti oli yllättävän yksinkertainen ja selkeä. ”Käyttöönoton siirtäminen EI OLE MAHDOLLISTA. Tämä Suomen tärkein firma ja oikea lippulaiva ja vientikaupan veturi on muuttamassa tähän kiinteistöön loppuviikolla, joten korjaukset on tehtävä tämän viikon aikana niin, että viimeistään torstaina sen palotarkastaja voi hyväksyä ja perjantaina on sitten lopullinen rakennustarkastus.”
Tästä sitten lähdettiin viemään asioita siihen suuntaan, että tilaajan aikataulua pidetään ehdottomana. Valvoja soitti suunnittelutoimistolle ja pyysi sieltä vastuuhenkilön paikalle. Häntä odotellessa tutkin kaikin puolin keskuksen rakennetta ja mietin pääni puhki, miten sen korjaus voisi tapahtua nopeimmin.
Kohta paikalle tulikin sitten suunnittelutoimiston edustaja, mutta ei tietenkään se vastuusuunnittelija. Tämä työmaalle lähetetty kaveri oli porukan nuorin ja sillä hetkellä joutilain lähtemään työpöydän äärestä pariksi tunniksi katsomaan ja kuulemaan, mikä on kohteessa hätänä. Se varsinainen suunnittelija oli vielä kaiken lisäksi lomalla tai jollain ansaitulla vapaalla sillä hetkellä.
Sanomattakin on siten selvää, että paikalle tullut nuori mies lähinnä katseli ja kuunteli, mutta myönsi heti alkuun, ettei tiedä tästä projektista mitään. Aikoi kuitenkin kertoa terveiset suunnittelusta vastanneelle kollegalleen hänen lomalta palattuaan. Valvoja varmaan luotti sähköurakoitsijaan, koska häipyi paikalta katsomaan muita kohtia, joita tietysti hänellä riitti tässä aika hektisessä vaiheessa. Samoin sähköurakoitsijan työnjohtajalla riitti kiireitä joka puolella taloa. Sähköasentajakin tuumasi, että hän tekee tuossa lähellä jotain muuta ja lupasi tulla apuun heti, kun häntä tarvitaan. Hän lupasi olla käytettävissä koko käyttöönoton ajan meidän apuna. Siihen jäätiin me sitten vaimon kanssa kahdestaan ihmettelemään. Väärin rakennettu ohjauskeskus kannet auki ja ympärillä hääri joka sortin työntekijää kuka mitäkin puuhaamassa. Oma olo tuntui harvinaisen yksinäiseltä ja pelottavalta. Olen kuitenkin vastuussa järjestelmän toimivuudesta. Olen antanut ohjeet sen rakentamiseen ja olen luvannut ottaa sen käyttöön ajallaan. Miten loppuviikolla selitän, jos palotarkastaja näkee, että mikään tästä keskeisestä turvajärjestelmästä ei toimi eikä käyttöönottoa sallita. Auttaako yhtään syyttää jotain suunnittelijaa huolimattomuudesta. Olisinko voinut tehdä kevättalven aikana jonkun välitarkastuksen ja varmistaa, että työ menee oikeaan suuntaan.
Sanoin sähköasentajalle, että meillä ei ole täällä nyt mitään tekemistä, joten palataan tiistaiaamuna asiaan uudestaan. Katsotaan, mitä suunnittelutoimisto on saanut aikaan siihen mennessä.
Tiistai on parempi päivä
Me ajettiin takaisin Kouvolaan maanantaina iltapäivällä. Jo matkalla teimme sen päätelmän, että vaikka vastuusuunnittelija olisi ollut töissä eikä lomalla, niin silti voidaan olettaa, ettei mitään tule puolessa vuorokaudessa tapahtumaan. Siispä härkää on otettava sarvista ja alettava laatia itse muutossuunnitelmia. Tässä voi jonkun lukijan mieleen tulla, että miksei vain yksinkertaisesti oteta eteen ne korjatut suunnitelmat, kun ne kerran on olemassa. Kyllä, ne tarvitaan, mutta ne esittävät lopputulosta, johon pitää päästä. Keskus on rakennettu ihan eri tavalla ja siihen tulee satoja kaapeleita eri puolilta taloa. Näistä suuri osa, ei kaikki, mutta huomattava osa pitää siirtää eri paikkoihin ja komponenteista pitää osa purkaa pois ja korvata eri komponenteilla. On ihan eri asia lähteä rakentamaan tyhjältä pöydältä uutta keskusta kokoonpanotelineessä tehtaalla kuin purkaa sitä talon seinällä ja koota se uudestaan eri tarvikkeista eri kaavion mukaan. Tarvittiin siis muutossuunnitelma, jossa mennään vaiheittain ja vuorotellen purkamista ja uudelleen rakentamista ja samalla otetaan vielä huomioon monta käytännön asiaa, että saadaan kaapelien pituudet riittämään ja keskuksen tilat käytettyä tasapuolisesti.
Tätä suunnittelua aloin sitten tehdä omalla toimistollani ja käytin siihen sen maanantain kokonaan ja vielä jonkun tunnin tiistain puolelta. Tulostin muutoskaavioita nipun ja otin pienet unet ja sitten lähdettiin ennen aamunkoittoa takaisin Espooseen. Ihan odotusten mukaisesti työmaalla ei ollut ketään suunnittelutoimistolta tullut edes ihmettelemään, mitä he voisivat asialle tehdä. Sähköasentaja oli kuitenkin sovitusti paikalla ja valmiina hommiin ja tämä pelasti paljon. Hänellä oli aika hyvä tuntuma sen keskuksen rakenteesta ja kaapeloinnista. Aloitimme purkutyön ja teimme väliaikaisia merkintöjä johtoihin. Seurattiin muutossuunnitelmaa sivu sivulta. Käytiin välillä lyhyesti tauolla syömässä ja kahvilla ja taas jatkoimme muutosten tekemistä kaapeli kaapelilta ja komponentti komponentilta. Vaimoni seurasi tarkasti muutoksia ja teki koko ajan vastaavia tarkistuksia tietokoneohjelmasta. Olin huolissani myös ohjelman onnistumisesta, koska sen puukottaminen on aina riski ja koodiin jää helposti virheitä. Tässä kohdassa vaimoni äärimmäinen tarkkuus ja sitkeys oli aivan korvaamaton ominaisuus. Ilman sitä tämä projekti olisi kaatunut siihen paikkaan.
Kytkennät alkoivat olla valmiina iltapäivän lopulla ihan normaalin työajan puitteissa. Hämmästyin itsekin sitä, miten me selvisimme yhden työpäivän aikana kolmestaan niin isosta muutoksesta. Puhuimme silloin, että jos jaksamme vielä tehdä koko illan töitä ja jos voimme testata ainakin osan antureista, niin keskiviikko voisi hyvinkin riittää varsinaisille käyttöönottotesteille ja palopäällikkö voitaisiin päästää torstaina tekemään koko järjestelmän tarkastuksen.
Uusi katastrofi
Tilanne näytti siis jo aika valoisalta. Kello oli jotakuinkin neljä iltapäivällä, kun juhlallisesti nostettiin pääkytkin ON-asentoon ja odoteltiin järjestelmän käynnistymistä. Sitä ei tullut. Tuli savua ja kipinöintiä kahdesta järjestelmää syöttävästä teholähteestä. Se oli odottamaton iso takaisku.
Tarvittiin taas työmaan pomoja paikalle. Kerroin tilanteen ja sanoin taas, että nyt vaikuttaa siltä, että päivä tai pari tulee viivästystä kuitenkin. Pitäisi saada kaksi teholähdettä ja kello alkaa olla niin paljon, että huomiseen menee.
Vastaava mestari oli edelleen ihan vakavissaan sitä mieltä, että ei voi viiveitä sallia. Hän sanoi nyt käyttävänsä arvovaltaansa ja soittavansa suoraan noiden komponenttien maahantuojalle. Kyllä siellä varmasti toimitaan työajan ulkopuolellakin. Onhan se tämän maan suurin sähkötarvikkeiden toimittaja ja valmistaja ja maailman tunnetuimpia firmoja. Ei se jätä pulaan merkittävintä asiakastaan, jolle tätä kiinteistöä tehdään. Hän näytti kännykkäänsä ja kehui, että hänellä on täällä asiakaspalvelun numero.
Siinä hänen odottaessa asiakaspalvelusta vastausta kerroin, että mulla on sen maahantuojan kanssa sopimus. Jos onnistut saamaan sieltä asiakaspalvelusta jonkun päivystäjän vielä tähän aikaan vuorokaudesta kiinni, niin se kääntää puhelun tähän minun kännykkääni. Elikkä voi olla kätevämpää, että keskustellaan me suoraan tässä ja nyt ilman kännyköitä.
Pomon naama meni vähän huolestuneen näköiseksi. Puhelu ei tunnu aukeavan ja mahdollisesti kääntyy automaattisesti ensin johonkin läntiseen Eurooppaan, ehkä Ruotsiin, Tanskaan tai jopa pääkonttorille Pariisiin. Minä sitten hänen huoliaan helpottaakseni lupasin kokeilla omia suhteitani. Minulla oli puhelimessani Micken henkilökohtaisen kännykän numero. Soitin siihen ja yllättäen Micke vastasikin heti. Yleensä hänkin pitää vapaa-ajan erillään töistä, mutta minulle on vastannut aina. Kysyin ihan ensin, että missä olet, kotona vai kenties vielä matkalla kotiin Kirkkonummelle päin. Ei hän ollut kummassakaan, vaan kertoi olevansa juhlimassa toimitusjohtajan kutsumana Ruotsinpyhtäällä Strömforsin ruukissa. En alkanut kysellä, millaiset juhlat heillä siellä oli, vaan kysyin, että oletko ehtinyt ottaa alkoholia. Ei ollut ja ymmärtääkseni Micke ei ole niitä ensimmäisiä ottajia muutenkaan. Onneksi oli siellä omalla autollaan, sekin auttoi asiaa. Sanoin, että kun nyt olet kerran siellä niin lähellä Strömforsin tehdasta ja sen henkilökuntaa, niin pyydä heiltä avaimet varastolle ja poimi sieltä pari teholähdettä ja aja kiireen vilkkaa Espoon Keilaniemeen. Jos toimari ihmettelee, mihin lähdet kesken juhlien, niin kerro terveiset, että Jorma Ollila tarvii sinua.
Ja niin tapahtui. Meillä oli jo kuuden maissa illalla kaksi uutta poweria eli teholähdettä paikallaan keskuksessa ja järjestelmä lähti käyntiin. Päästiin tekemään heti tarkastuksia antureille ja muistaakseni sähköasentajakin sai olla ylitöissä. Lähdettiin siitä sitten kuitenkin hyvissä ajoin läheiselle hotellille, josta otettiin loppuviikoksi huone ja näin päästiin jatkamaan ohjelman viilausta rauhallisempaan ympäristöön.
Keskiviikkona odotukset ovat korkealla
Keskiviikkoaamuna jatkettiin työtä testaamalla ja iltaa kohti mentäessä minusta alkoi tuntua siltä, että tämä saattaa sittenkin onnistua aikataulun puitteissa. Testattavia asioita oli aivan käsittämättömän paljon isossa kiinteistössä. Luukkuja ja niiden moottoreita oli kymmenittäin eri puolilla taloa, eniten tietysti ylimmässä kerroksessa, osa parkkitalolle menevän ilmasillan katossa ja osa tornitaloja yhdistävän lasikäytävän seinissä. Jokaisen luona piti käydä katsomassa, aukeaako ja sulkeutuuko oikein ja miten kauan ottaa aikaa, jotta ohjelma voi edetä seuraavaan vaiheeseen. Työtä ei helpottanut yhtään se, että siellä hyöri satapäin monenlaista asentajaa kuka mitäkin asiaa vielä viimeistelemässä ja tietysti kovalla kiireellä. Lisäksi osaan rakennuksesta meillä ei ollut pääsyä ilman työmaan kulkuoikeudet omaavaa opasta. Ohjelman testaukseen jäi liian vähän aikaa, mutta jos kaikki on tehty tarkasti oikein niin keskuksessa kuin ohjelmassakin, niin lopputarkastus pitäisi sujua silloin ongelmitta.
Päivä venyi ylipitkäksi ja erilaisia tarkennuksia ja säätöjä tuntui olevan tarpeen tehdä ihan koko ajan. Seurasimme palokunnan käyttöpaneelin merkkivaloja ja odotimme niiden syttymistä ja jos ei syttynyt, niin lähdimme asentajan kanssa etsimään syytä luukkujen rajakytkimistä ja vaimo etsi virheitä ohjelmakoodista. Vielä hotellihuoneessa nukkumaan mennessä pyörivät ajatukset johdoissa ja rajakytkimissä ja voin vain kuvitella, mitä pyöri vaimon päässä, kun kaksi pitkää päivää oli tuijottanut ohjelmarivejä.
Torstai on toivoa täynnä
Toivottiin todella, että tarkastus menisi läpi, vaikka erilaisia virheitä oltiin löydetty ihan iltaan asti edellisenä päivänä. Vielä aamullakin käytiin joitakin kohtia tarkistamassa ennen palotarkastusta. Yhä löysimme pientä korjattavaa, mutta lopulta oli sitten meidän pakko siirtyä sivummalle, kun palokunta tuli tarkastajan mukana paikalle. Siinä he sitten laativat suunnitelman kuvitteellisen tulipalon sammuttamisesta eri osastoilla. Vertasivat talon pohjakuvia ja savunpoiston käyttöpaneelin kaavioita ja aloittivat kuin sotaharjoituksen.
Paikalla oli tietysti myös rakennuspuolen pomoja sekä LVI-asentajia, jotka olivat ne ilmakanavat rakentaneet. Siellä porukan laidalla kysyin yhdeltä ilmanvaihtokanavien asentajalta, että miten niille kanaville käy, jos savunpoistoluukku on vielä kiinni ja puhallin lähtee käyntiin. Se puhallin on nimittäin aivan valtava propelli ja moottori on iso. Asentaja tuumasi tylysti, että ”no ne halkeaa”. Silloin minulla nousi kylmä hiki niskaan ja aloin nieleskellä toivottoman oloisena. Hetken mietittyäni rohkenin puuttua tähän herrojen sotaharjoitukseen. Ehdotin ihan pienenä varotoimenpiteenä isojen moottoreiden varokkeiden avaamista testien ajaksi. Ja ehdotin myös, että sähköasentaja menee mittarien kanssa moottorikeskukselle kellariin toteamaan, millä hetkellä koneet käynnistyisivät, jos niillä olisi sähköä. Ja jos testi menee oikein, niin vasta sitten kokeillaan sähköt päällä. Perustelin tätä sillä, että ei aiheuteta isoja vahinkoja, jos jotain on kuitenkin vielä pielessä. Perusteluni hyväksyttiin ja asentaja kävi avaamassa kahvasulakkeet moottoreilta.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että kaikki ei vieläkään ollut valmiina. Ihan jokainen luukku ei toiminut tarkoitetulla tavalla. Ehkä niitä vahinkoja näin vältettiin. Ihan varma ei voi olla, mitä kaikkea olisi tapahtunut, jos ne parimetriset potkurit olisivat lähteneet käyntiin väärällä hetkellä. Ainakin kanavien hajoaminen olisi lykännyt käyttöönottoa monella viikolla. Laskun maksajasta siinä tilanteessa ei minulla ollut mitään tietoa, mutta ainakaan meillä ei olisi siihen asti kertynyt vaatimaton omaisuus riittänyt niitä korvaamaan.
Kaikista valmisteluista huolimatta palotarkastus ei mennyt läpi sinä aamuna. Tarkastaja antoi armollisesti pari tuntia lisäaikaa ja sanoi palaavansa iltapäivällä asiaan. Katsotaan sitten, ollaanko saatu loputkin virheet metsästettyä. Tehtiin taas testejä ja käytiin oikutelleet osat läpi. Sanottakoon vielä, että kaikki ongelmat ei suinkaan olleet minun tai vaimoni syytä eikä edes hallinnassa. Poistoluukkujen rajakytkimissä ja moottoreissa oli toisistaan poikkeavia tyyppejä ja niistä oli vaihtelevasti tietoja ja kokemusta asentajilla. Niitä jouduttiin siinä selvittelemään ja tutkimaan porukalla.
Opittiin paljon
Iltapäivällä olimme kuitenkin jo taas omasta mielestämme päässeet tilanteen herraksi ja tarkastus voitiin käynnistää uudelleen. Ja nyt kaikki toimi ihan niin kuin pitikin. Palotarkastaja oli erittäin tyytyväinen järjestelmään ja sen käyttöpaneeliin. Ystävällisesti hän myös meille selitti, miten palokunta tositilanteessa toimii savunpoiston kanssa. Minä olinkin jo ihmetellyt sitä ihan ääneen, että eikö sellainen atrium-tila, joka on seitsemän kerroksen korkuinen ja lasiseinäinen sylinterin mallinen putkilo, ole kuin valtava ahjo, jos sinne puhalletaan isoilla koneilla ilmaa tulipalon sekaan. Asia ei kuitenkaan ole niin. Siinä tilassa on selityksen mukaan riittävästi happea vaikka monelle tulipalolle ilman puhaltimiakin. On kuitenkin ihmisten pelastamisen takia erittäin tärkeää avata kattoikkunat ja puhaltaa noilla suurilla puhaltimilla räjähtävät kaasut ulos siitä tilasta.
Näin meidänkin työlle saimme asiantuntevaa perustaa ja kyllä se motivoi edelleen tekemään parhaansa tuon järjestelmän toimivuuden eteen. Lisää oppia saatiin tähän paljon myöhemmin monen vuoden kuluttua, kun oltiin päivittämässä tätä savunpoistoa tähän kiinteistöön. Tarkkaa vuotta en muista, mutta se liittyi siihen aikaan, kun kännykkäbisnes Suomessa loppui ja tähän taloon tuli vuokralaiseksi iso amerikkalainen yhtiö. Sille rakennettiin maanalaisiin kerroksiin ns puhdastila. Tarkoittaa leikkaussalia paljon puhtaampia huoneita mikroelektroniikan tuotantoa varten. Savunpoisto ja tuuletus muuttui silloin ihan omalle tasolleen.
Loppukoe
Palataan takaisin tuohon torstai-iltapäivään. Tarkastus oli siis onnistunut ja jäljellä oli vain vielä sellainen pieni koe, että katkaistaan sähköt pääkeskukselta kokonaan. Leikitään siis tilannetta, jossa sähköä ei ole saatavissa sähköverkosta. Varsin harvinainen ja epätodennäköinen tilanne siis, mutta mahdollinen kuitenkin. Tähän tilanteeseen oli varauduttu niin, että savunpoistokeskuksessa oli iso pistoke, josta erillisellä generaattorilla voi syöttää sähköä sisään. Tarvitaan vain se generaattori ja paksu liitosjohto. Paksu tarkoittaa tässä noin ranteen vahvuista. Ja generaattorina toimii paloauto. Se ajetaan aivan pääoven eteen. Liitosjohto on auton tarvikkeissa ja auton moottori pyörittää autossa olevaa generaattoria.
Koejärjestelyt laitettiin pystyyn. Auto ajettiin asemiin ja liitosjohto vedettiin auton keulasta eteisaulaan keskukselle ja kiinni keskukseen. Sähköt verkosta poikki ja paloauton moottori lähes täysille sähköä jauhamaan.
Järjestelmän olisi silloin pitänyt käynnistyä ihan samalla tavalla kuin se käynnistyy sähköverkon sähköllä. Mutta niin ei tapahtunut. Nyt ne samat teholähteet, jotka pikana saatiin tiistai-iltana Ruotsinpyhtäältä, eivät alkaneet ollenkaan yhteistyöhön paloauton kanssa. Siinä sitä ihmettelivät niin palotarkastaja kuin sähköpuolen ihmisetkin. Jännite tuli autosta ihan oikein ja tehoa riitti vaikka pieneen kylään. Mutta powerit ei tuosta sähköstä saa mitään irti eivätkä siten tuota tietokoneiden vaatimaa 24 voltin tasaista sähköä.
Kävin tutkimassa paloauton keulassa olevia mittareita ja kiinnitin huomioni taajuusmittariin. Se siis mittaa vaihtosähkön taajuutta, joka Suomessa kuuluu olla 50 Hz (hertsiä). Paloauton generaattorin tuottama taajuus vaihteli jostain 30 hertsin lukemista yli 70 hertsin lukemiin. Eli sähkön laatu ei vastannut lainkaan verkkosähköä. Kyllä sillä varmasti moni sähkökone toimisi, ainakin vanhanaikaiset hehkulamput saa palamaan ja lämmittimet voisi hyvinkin toimia. Tietokoneen elektroniset hakkuriteholähteet eivät kuitenkaan sellaisesta sähköstä tykkää yhtään. Se sanottiin myös niiden papereissa, jotka kaivoin esille. Valmistajan mukaan heiluntaa saa olla vain +/- 5%. Toisaalta siinä samassa paperissa oli lauseke, jolla valmistaja vetäytyy vastuusta ja se lauseke kuuluin näin: ”järjestelmää ei saa soveltaa ratkaisuihin, joilla valvotaan tai varmistetaan ihmisten henkeä turvaavia laitteita.” - Se koko järjestelmä olisi pitänyt siis vaihtaa johonkin toiseen, mutta arvasin kyllä, ettei sitä nyt vaihdeta. Siitä juttelin epävirallisesti asiantuntijan kanssa, joka valisti taas minua kertomalla, että paikallisella palopäälliköllä on valtuudet päättää, hyväksytäänkö vai hylätäänkö joku tekninen turvajärjestelmä. Valmistajat eivät ota vastuuta, koska tekniikassa voi aina olla jotain vikoja.
Palopäällikkö ei ollut tässä kohtaa ihan yhtä jyrkkänä, koska juuri heidän autonsa ei kykene parempaan sähköntuotantoon. Sovittiinkin sitten niin, että sähköurakoitsija hankkii myöhemmin akkuvarmennetun UPS-laitteen tietokoneita varten. Näin saatiin palopäällikkö kirjoittamaan tarkastuspöytäkirja valmiiksi ja se luovutettiin rakennustarkastajalle.
Loppu hyvin
Aiemmin viikolla tiistaina kärynneiden teholähteiden savuaminen selvisi sekin lopulta. Avasin niiden kotelot ja löysin sisältä metallisilppua. Aikani kyseltyäni minulle kerrottiin, että siinä keskuksen edessä oli jossain vaiheessa tehty ilmanvaihtoputkien katkaisuja kulmahiomakoneella. Teholähteissä on isot jäähdytysaukot ja niistä oli päässyt sitä metallisuljua sisään. Eihän ne sellaista voi mitenkään kestää.
Seuraavana päivänä eli perjantaina kiinteistölle suoritettiin rakennustarkastus ja se sai käyttöluvan. Vastaava mestari kävi sen jälkeen halaamassa meitä oikein kunnolla. Kehui ja kiitteli. Me olimme siinä vaiheessa kaikkemme annettu. Vaimo oli jopa ihan vatsa kipeänä, kun stressi lopulta helpotti. Kokemus oli meille ikimuistoinen. Se antoi paljon oppia ja rohkeutta tarttua isoihinkin haasteisiin jatkossa. Ja toisaalta opetti epäilemään vähän kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti