Luku 7. Kodit kautta aikojen (Koko teksti)

Luvussa 7 on luettelon omaisesti esitelynä kaikki meidän yhteiset kodin. Musitelmateoksessa on suunnilleen tämä sama kertomus ilman kuvitusta. Kuvien kanssa tämä luku voi olla helpompi lukea täällä blogin puolella.

Koko muistelmateos on nyt valmis ja saatavissa meidän firman verkkokaupasta :

 Lisää osoitteessa https://jakokeskus.johku.com/fi_FI/jakokeskus/muistelmat

Ensimmäiset kuusi vuotta olen asunut Asikkalassa Äinää-Vähimaa kansakoulun yläkerrassa opettaja-asunnossa yhdessä vanhempieni ja mummuni kanssa. Tuosta ajasta on vain hyvin harvoja muistikuvia, mutta joitakin on. Esimerkiksi se, kun isä piti minua sylissä ja vei ullakon puolelle. Siellä hän viittasi kädellään ullakon perällä olevaan mustaan isoon putkeen ja kertoi siellä olevan mörköjä.

KUVA Ensimmäinen koti lapsena, Äinää-Vähimaan kansakoulun yläkerran asunto (1959-1963)

60-luvun puolivälissä meille valmistui omakotitalo koulun lähelle ja muutettiin sinne sopivasti, kun sain pikkuveljen. Siitä parin vuoden kuluttua minun piti lähteä kouluun siihen taloon, jossa olin aluksi asunut. 

KUVA Lapsuuskotini Tervamäki 60-luvulla. Olen itse kuvassa 5 tai 6-vuotiaana rakennusten välissä katselemassa ilmakuvauslentokonetta jäätelötuutti kädessä (1964-1979).

KUVA Vaimon lapsuus- ja nuoruusajan koti, Raahen Porvari- ja kauppakoululla (1959-1980). Ensivuodet opettajan asunnossa oikeanpuoleisessa siivessä. Sitten perhe oli 60-luvun aikana asunut myös omakotitalossa pientaloalueella muutaman vuoden, mutta muuttanut takaisin tähän koulun pihapiirissä olevaan rakennukseen, kun appeni oli nimitetty kauppaoppilaitoksen rehtoriksi. Nykyisin rakennus on toimistoina.

Opiskelu

Tervamäestä käsin kävin maantien toisella puolella kansakoulua neljä luokkaa, Vääksyssä keskikoulua viisi ja Lahdessa ammattikoulua 3 luokkaa. Sen jälkeen lähdin käytännössä pois kotoa ensin varusmieheksi Ilmavoimiin ja sitten opiskelemaan Raaheen. Raahessa asuin kahtena talvena opiskelijaboxissa ja niiden välissä kesän vielä kotona Tervamäessä, mutta toisen talven jälkeen jäin jo sitten kokonaan omalle polulleni, kun sain kumppanikseni vaimon Raahesta ja hänen kanssaan vuokrasimme kaksion Raahen Palokunnankadulta. Se oli ensimmäinen yhteinen pesämme.

KUVA Opiskeluajan vuokra-asunto ja ensimmäinen yhteinen koti Raahessa (1980-1982).

Työelämään siirtyminen

Valmistumisen jälkeen muutimme Tikkakoskelle Länsirannalle varuskuntaan työsuhdeasuntoon kerrostaloon ja melko pian aloimme hankkia sitä ensimmäistä omaa taloa, jonka rakentamisesta kerroin edellisessä osassa.

KUVA Työsuhdeasunto Ilmavoimien varuskunnassa (1983).

Oma talo valmistui 1984 ja sinne muutimme heti, kun se oli mahdollista. Tämän rakentamisesta kirjoitin kokonaan oman blogin.

KUVA Kiviaho, ensimmäinen ikioma pesä (1984-1989). Vieressä ollut mökki on jo purettu pois.

Meillä oli sivutoiminen yritys alkanut vähitellen viedä yhä enemmän aikaa ja tilaa, joten talo laitettiin myyntiin ja yritettiin päästä takaisin työsuhdeasuntoon Tikkakoskelle seuraavan isomman talon rakentamisen ajaksi. Sehän ei sitten kuitenkaan onnistunut. Yhtään asuntoa ei ollut vapaana. Siksi jouduimme pikaisesti ratkaisemaan asumisen, koska talo meni yllättävän helposti kaupaksi. Siihen aikaan kaikki myytävänä olevat asunnot ja talot menivät kuin ”kuumille kiville”. Rahahanat oli juuri avattu ja jokaisella oli tarve ostaa kiinteistöjä ja asuntoja.

Siihen rumbaan mekin sitten jouduttiin ja katseltiin sopivia ehdokkaita lehdistä. Silloin ei ollut nettiä. Asuntojen näyttöihin viikonloppuina piti mennä käsirahan kanssa, jos aikoi saada haluamansa asunnon ostettua. Seuraavana arkena se oli jo mennyt toiselle ostajalle. Onnistuttiin näin samaan rivitalokaksio Laukaasta.

KUVA Väliaikainen oma rivitaloasunto Laukaassa (1990-1991).

Yrittäminen päätoimisena

Kuljin toista vuotta kolmiota päivittäin Laukaa-Tikkakoski-Palokka-Laukaa, kun rakensimme seuraavaa taloa Palokan Ritopohjaan teollisuusalueelle. Se oli silloin uusi kokeilu Jyväskylän maalaiskunnalla. Samaan rakennukseen oli kaavamääräyksin vaadittu sekä asunto että yritystilat.

KUVA Asuin- ja teollisuustalo Jyväskylässä  (1992-1995). Kuva on otettu uuden omistajan aikana.

Laukaan asunto saatiin yllättäen myytyä työkaverini pojalle, vaikka asuntokauppa oli juuri sopivasti pysähtynyt kuin seinään iloisen kulutusjuhlan jälkeen. Siitä asunnosta tuli meille kuitenkin tappiota jonkin verran. Mutta sen verran olisi mennyt myös vuokraan, jos olisi vuokra-asunnon onnistunut löytämään rakennusajaksi.

Toinen talomme tuli aika kalliiksi rakentaa, koska kaikki muutkin rakensivat kulutusjuhlien aikaan ja siksi tarvikkeissa ei ollut tinkivaraa eikä tahtonut saada tekijöitä tai kalustoa maansiirtoon. Olin myös jäänyt pois valtion virasta ja alkanut päätoimiseksi yrittäjäksi. Yhtälö tuntui jokseenkin mahdottomalta ja päädyttiin taas myymään talo. Tässä tilanteessa se ei kuitenkaan ollut ihan helppoa. Luovuttiinkin jo myyntiaikeista, kun yllättäen meille tuli ostaja. Hänellä oli kuitenkin sama ongelma eli oma asunto oli myymättä Kouvolassa.

Me ei päästetty ostajaa karkuun, kun kerran oli niin kiinnostunut juuri meidän talosta. Ehdotimme, että me lähdetään käymään Kouvolassa ja katsotaan, sopisiko se myymätön asunto meille. Ja sehän sopi. Vaihdettiin asuntoja. 

Ostajamme maksoi välirahan, jolla me voitiin vähän remontoida sitä rivitaloasuntoa ja samalla myös saatoimme ostaa tontin ja aloittaa kolmannen talon rakentamisen Kouvolaan tai tuohon aikaan se paikka oli vielä Kouvolan naapurikuntaa Valkealaa. Rivitaloasunto laitettiin myyntiin ja muutettiin vuokralle siksi ajaksi, kun kolmas talomme valmistui.

Ei se ihan noin helposti silloin kuitenkaan mennyt. Ensin yritettiin myydä se rivitaloasunto remontoimatta, mutta saatiin vain yksi tarjous, joka ei lainkaan tyydyttänyt. Vasta sen jälkeen päätettiin laittaa keittiöön uudet ovet, olohuoneen parketit hiottiin ja pesuhuone laatoitettiin. Myös tapetteja uusittiin monessa huoneessa ja uutta maalia vedettiin moneen paikkaan. Potentiaalia siinä kämpässä oli vaikka edustusasunnoksi. Sen oli aikoinaan hankkinut ja siinä asunut pitkäaikainen ja pidetty Kouvolan kaupunginjohtaja. Remontin jälkeen sille löytyi ostaja nopeasti ja remonttikulut tuli silloin takaisin moninkertaisena, jos vertaa myyntihintaa ensin saatuun tarjoukseen.

KUVA Vaihdossa tullut rivitaloasunto Kouvolassa (1996-1999).

Löysimme väliaikaiseksi asunnoksi pienen rivitaloasunnon Valkealan Jokelantörmältä. Sen taloyhtiön talonmiehenä toimi sotilasvirasta eläkkeellä oleva Esko, jonka kanssa tutustuimme helposti. Esko kertoi lähtevänsä vaimonsa Railin kanssa talveksi Espanjaan ja heidän asunto viereisessä talossa kaipaisi luotettavia asukkaita siksi aikaa. Siitä sitten syntyi taas uusi vuokrasopimus. Taisipa olla niinkin, ettei heidän asunnon vahtimisesta meidän tarvinnut paljonkaan maksaa. Ja se koko talvi sitten rakennettiin meidän kolmatta taloa parin kilometrin päähän. Yrityksemme oli tuolloin vuokralaisena yrityshautomon tiloissa Jokelassa vanhassa hotellikiintiestössä.

KUVA Pieni väliaikainen vuokrakämppä Jokelantörmällä (2000).

KUVA Rivitalon päätyasunto, jota "vahdittiin" vakituisten asukkaiden viettäessä talvea Espanjassa (2000-2001).

Meillä oli firmassa menossa koko talven mittainen koulutuskiertue ympäri maata tukkuliike Onnisen telepäivillä ja Strömforsin järjestämillä kursseilla. Ne järjestettiin hotelleissa monilla paikkakunnilla alkaen Helsingistä aina Rovaniemelle asti. Se vei huomattavan osan työajasta matkoineen ja rakentaminen siinä kovasti kärsi. Kevät kuitenkin tuli kovaa vauhtia vastaan ja vuokraisäntämme ilmoitti päivän, jolloin he tulevat takaisin Espanjasta. Piti ilmottaa asiakkailleni, että nyt kurssien kanssa on pidettävä parin viikon tauko, että saan oman talon muuttokuntoon. Ja ne olivat sitten kaksi elämäni tiukimpaa viikkoa, kun väliseinien levyttämättömistä rungoista lähtien tehtiin pääosa huoneista niin valmiiksi, että rakennustarkastaja antoi muuttoluvan. Ja niin sitten muutettiin taas uuteen omaan kotiin.

Talossamme ei ollut firmalle tiloja ja yrityshautomo oli aika kallis paikka. Jälleen Eskon avulla saimme vuokrattua alakerran huoneiston siitä samasta taloyhtiössä, jossa hetken asuimme yhdessä asunnossa. Muutama vuosi menin näin, mutta sitten 2003 rakensimme firmalle oman rakennuksen samalle tontille talomme viereen.

KUVA Valkealan talo ja firman rakennus vieressä (2001-2006, 2011-2016, 2018-2022).

Liiketoimissa tapahtui sen jälkeen paljon muutoksia ja niiden vuoksi jouduin matkustamaan usein Äänekoskelle, jossa meillä oli yhtiömme tehdastilat ja sopimusvalmistus pyöri siellä pikkuveljeni Sepon johdolla. Asuin noilla matkoilla monet yöt hotelli Hirvessä. Totesimme silloin, että on varmaan ihan järkevää ostaa pieni asunto Äänekoskelta ja niin se sitten ostettiin juuri valmistuneesta kerrostalosta aivan kaupungin keskustasta.

KUVA Ilmarisenkadun kerrostalo Äänekoskella (2007-2008).

Ensin se asunto oli vain minun käytössä, mutta tehtaalle laitettiin toimistotiloja myös vaimolleni, joka noihin aikoihin alkoi tulla mukaan firman toimintaan täysipäiväisesti. Jonkun aikaa me asuttiin siinä pienessä kerrostalokaksiossa, mutta varsinkin kevään tullessa vaimollani alkoi tehdä mieli edes vähän puutarhan hoitoon. Alettiin sitten etsiä rivitaloasuntoa, jossa olisi pieni piha. Ja sellainen löytyikin Suolahdesta, joka on aikoinaan ollut itsenäinen kunta, mutta nyt osa Äänekoskea.

Jostain syystä tuo rivitaloasunto viehätti heti ensisilmäyksellä. Se oli arkkitehdin suunnittelema ja sen olivat silloiset neljä osakasta rakennuttaneet itselleen kodeiksi. Jokainen koti oli yksilöllinen omien toiveiden mukaan tehty. Talo oli ns täystiilitalo ja kahdessa kerroksessa. Se myynnissä ollut asunto oli kuolinpesän omistuksessa ja se oli juuri tämän talon suuunnitelleen arkkitehdin omaan käyttöönsä tarkoittama asunto. Siinä oli erillinen liiketila, jossa arkkitehdin oli tarkoitus pitää toimistoaan. Tarina kertoi, että kyseinen arkkitehti oli saanut viran Äänekosken kaupungilta, joka puolestaan vaati työntekijöitään asumaan Äänekosken puolella. Siksi oman toimiston pitäminen Suolahdessa ei käynyt päinsä ja arkkitehti oli myynyt tuon asunnon hammaslääkärille. Nyt se liiketila oli sitten hiljakkoin edesmenneen hammaslääkärin vastaanottona.

Tuo asunto oli meidän käyttöön aivan erinomainen, riittävän tilava myös kotitoimistolle ja siinä oli pieni piha. Lisäksi meitä kiehtoi se, että asunnolle ei oltu tehty mitään remontteja sen valmistumisen 1972 jälkeen. Kaikki pinnat olivat ihan alkuperäisiä. Kaupat tehtiin ja kauppa piti vielä hyväksyttää kolmella muulla osakkaalla. Yhtiön säännöissä oli tällainen varmistus, että osakkaat voivat valita, kenet he huolivat kumppanikseen.

Kerrostaloasuntoon löysimme vuokralaisen ja rivitaloasuntoon aloitimme remontoinnin. Asuttiin siinä ja käytiin huoneita läpi pala kerrallaan. Niitä riitti pitkäksi aikaa. Neliöitä tuossa asunnossa oli kauppakirjan mukaan 132, mutta todellisuudessa niitä oli paljon enemmän. Kaikkia alakerran tiloja ei laskettu asunnon pinta.alaan. Taloyhtiössä muutenkin oli remontoitavaa ja yhtiö päätti teettää samalla putkistoremontin ja viemärien sukituksen. Meidän asunto oli rakennuksen puolivälissä ja siksi sen takkahuoneen lattia aukaistiin, koska sukitus vaati pääviemärin katkaisua puolivälistä.  Myös salaojat uusittiin ja ulko-ovet sekä autotallien ovet vaihdettiin. Me puolestamme uusimme jokseenkin kaiken asunnon sisustuksesta ja varustelusta. Suurimmat muutokset koki keittiö ja saunaosasto. Myös kodinhoitotila rakennettiin alakertaan ihan uuteen paikkaan. Ja tietysti tein huoneistoon uuden sähköjärjestelmän.

KUVA Katvelankadun rivitalo (2009-2011)

Meistä tuli tuolloin aika vahvasti äänekoskelaisia ja vaikka olimme jo asuntoa ostaessa viisikymppisiä, niin varmaan meillä oli vakaa aikomus asua Äänekoskella ja tuossa sinänsä hienossa asunnossa loppuelämä. Oman talomme Valkealassa annoimme vuokralle perheelle, joka kuumeisesti etsi itselleen asuntoa. Pidimme vain firman rakennuksen toimistoja omassa käytössä ja tukikohtana, kun piti käydä joskus pääkaupunkiseudulla.

Liiketoiminnassa tapahtui jälleen isoja mullistuksia. Sopimusvalmistus katkesi aika yllättäen ja jouduimme luopumaan nopeasti tehdastiloista korkeiden vuokrakustannusten vuoksi. Toiminta jatkui pikkuveljen vuokraamissa pienemmissä tiloissa Jyväskylässä. Meille oli siinä vaiheessa varsin vähän tarvetta asua Äänekoskella. Olisipa tuo rivitalo ollut Jyväskylässä, mutta ei niitä asuntoja ole niin helppo aina hankkia sen mukaan, missä milloinkin olisi sopivinta työn vuoksi asua. 

Sepolla oli oma yhtiö, joka teki ihan omaa bisnestä ja minun yhtiö tilasi Sepolta sähkökeskuksia aina tarpeen mukaan. Yhteistyön tässä tilanteessa väheni jonkin verran ja toisaalta se oli myös rutinoitunut niin, että meidän ei tarvinnut jatkuvasti tavata saman pöydän ääressä. Niinpä sitten varoiteltiin Valkealan talomme vuokrannutta perhettä siitä, että saatamme tarvita sen talon taas omaan käyttöön. He sitten pian löysivätkin itselleen sopivan paikan, jonka ostivat ja me muutettiin takaisin Valkealaan omaan taloomme ja myös firman toiminnot palautettiin sinne.

Nyt meillä oli tilanne, että Äänekoskella on iso asunto tyhjillään. Siskoni perhe yllättäen tuli tilanteeseen, jossa heidän pitää päästä muuttamaan pois nykyisestä talostaan Janakkalassa. Tarjosin heille mahdollisuutta muuttaa Äänekoskelle, johon he sitten lähtivätkin ilmeisen innoissaan. Lapset pääsivät uusiin kouluihin ja heidän elämä näytti vakiintuvan sinne kaikin puoli ihan mukavasti. Näin meni taas useampi vuosi.

Paluu juurille Tervamäkeen

Suuret muutokset kuitenkn jatkuivat. Ensin kuoli isäni Espanjassa 2017 ja häneltä jäi perinnöksi omakotitalo Asikkalassa. Muut sisarukseni eivät halunneet sitä todella ongelmallista veden vaurioittamaa taloa millään tavalla huolekseen, kun muutakin perittävää oli tarjolla. Niinpä otimme sen perinnönjaossa pikkuveljeni Sepon kanssa yhdessä vastuulleemme. Seppo kuitenkin halusi siitä omasta osuudestaan hänkin eroon mahdollisimman pian ja niin sitten ostin sen puolikkaan ja koko talo jäi näin minulle. Samaan aikaan Kouvolassa oli taas eräs perhe vailla tilapäistä asuntoa oman talonsa rakentamisen ajaksi. Neuvottelujen tuloksena vuokrasimme talomme ja firman tilat tälle perheelle ja muutimme itse Asikkalaan lapsuudenkotiini. Ympyrä siis sulkeutui, mutta ei se kiertorata kuitenkaan tähän päättynyt.

KUVA Tervamäki Asikkalassa (2017-2019).

Olihan se talo paljon muuttunut vuosien varrella siitä, millainen se oli ollut 60-luvulla. Jouduimme tekemään siihenkin paljon korjauksia, mm lämmitysjärjestelmä, vesikaivo, valaistus, kodinkoneet jne, jotta siinä talossa oli mahdollista asua. Tähän meni vuosi ja sitten toinenkin ja se talo olisi tarvinnut vielä paljon lisää remontteja. Ehkä niitä olisi toisenlaisessa historian juoksussa myöhemmin tehtykin, mutta meidät yllätti taas iso muutos. Vuosi oli vaihtunut ja elettiin kevättä 2018, kun kuoli pikkuveljeni Seppo, jonka kanssa liiketoiminta pyöri Keski-Suomessa. Siinä tilanteessa jouduin hoitamaan kiireellisesti valtavan määrän asioita ja ottamaan hoitooni kokonaan oman liiketoiminnan sekä huolehtimaan Sepolta jääneen yhtiön asiat ns maaliin. Siihen tarpeeseen ostimme talliosakkeen Jyväskylän Seppälästä ja hoidimme sen avulla varaston siirrot ja vapautimme vuokratut yritystilat. Keskuksien kokoonpanolle oli välttävät tilat Asikkalassa perintötalossa ja sinne se työ siirrettiin. Meillä ei ollut työntekijöitä Jyväskylässä, joten siirto sujui sen puoleen aika helposti.

Perintötalo Asikkalassa oli meille kuitenkin enemmänkin rasite, vaikka suuri tunnearvo sillä toki oli. Laitoimme sen nettiin tarjolle ja aivan ihmeellisesti sillekin löytyi ostaja. Kaupat tehtiin minun 60-vuotissynttäreiden jälkeen seuraavalla viikolla ja alettiin hankkia muuttoa takaisin Kouvolan Valkealaan. Sieltä juuri noihin aikoihin vuokralaiset olivat lähdössä pois. Firmalle hankittiin tuossa vaiheessa talliosake Lahden Jokimaalta lisätilaksi. Ja me muutimme siis takaisin Kouvolaan.

Äänekoskelta oli sisareni perhe muuttanut jo pois ja se iso rivitaloasunto oli taas tyhjillään. Yllättäen sitä kysyi eläkkeellä oleva pariskunta vuokratakseen. Keskustelut johtivat jälleen vuokrasopimukseen ja saatiinkin aivan huippuvuokralaiset. Ajattelimme, että näin tilanne saa jatkua vaikka vuosia eteenpäin. Sitä asuntoa on kuitenkin todella vaikea myydä ainakaan, niin, että kaikkea siihen uhrattua rahaa saisi mitenkään takaisin.

Toisaalta oma eläkkeelle siirtyminen alkoi noihin aikoihin näyttää jo ihan todelliselta lähivuosina ja toisaalta talomme ympärille huolella rakennettu puutarha vaati melko paljon voimavaroja etenkin vaimolta. Olimme jo aika valmiita siitä talosta luopumaan ja laskimme, että sopiva myyntiaika olisi 2023 syksy, jolloin se eläkekin alkaa juosta tilille.

Elettiin vielä vuotta 2022 ja olimme vähän koemielessä tarjonneet taloamme jopa ihan kiinteistövälittäjän kautta aiemminkin. Kysyntää oli jonkun verran ollutkin, mutta aina tuntui olevan joku huonosti. Milloin se oli ostajalle liian suuri ja milloin liian pieni. Laitoimme talon nyt kuitenkin nettiin tarjolle ja kysyntä vaikutti olevan entistäkin hiljaisempaa. Kunnes sitten taas aika yllättäen juuri kesän lopulla meille tuli nuori yrittäjäpariskunta kyselemään talosta lisää.

Otettiin toki heidät peremmälle ja niin esiteltiin paikat. He tulivat myöhemmin vielä uudestaan ja lopulta tekivät tarjouksen. Olimme siitä kovasti mielissämme, mutta ei vielä ihan sillä myyty. Toisaalta sehän oli noin vuosi liian aikaisinkin meidän aikataulujen mukaan. Mutta kun ostaja sitten vielä korotti tarjoustaan, niin ajateltiin antaa periksi. Sen verran siinä sitten tuli kiire, että piti ostaa pieni kerrostaloasunto itsellemme ja sen löysimme Lahdesta, johon juuri oli valmistunut Vahva-Jussin alueelle mukavalle paikalle uusi kerrostalo. Firmalla olikin jo valmiiksi tilat siinä lähellä Jokimaalla, joten muutto Lahteen sujui hyvin.

KUVA Silmu Lahdessa ((2022->).

Eläkkeelle

Näin sitten oltiin kovinkin tyytyväisiä, kun päästiin viimein helppoon asumismuotoon ja viimeistä varsinaista työvuotta tehtiin kotitoimiston ja talliosakkeen tilojen avulla. Tallilla meillä oli yhä mahdollisuus kokoonpanotöihin ja siellä oli myös koko verkkokaupan varasto. Näin mentiin loppuvuoteen 2023, kun taas tulee muutoksia. Nyt meidän huippuvuokralainen Äänekoskelta soitti ja kertoi, että heidän pitää sattuneesta syystä muuttaa pois. Eihän siinä sitten mikään auta. Äänekoskelainen isännöisijämme varoitteli, ettei kannata tarjota vuokralle julkisesti, joten päätettiin ottaa se hulppea asunto ihan omaan käyttöömme. Itseämme varten se aikoinaan ostettiin ja siihen isot remontit tehtiin, mutta ei juuri olla sitä itse käytetty. Nautitaan nyt siitä nyt, kun vielä voidaan.

KUVA Katvela ja uusi piha Äänekoskella (2024->).

Tällä kertaa ei kuitenkaan muutettu, vaan tehtiin sellainen järjestely, että rivitaloasunto on meidän rinnakkaisosoite Äänekoskella ja Lahdessa on varsinainen osoite. Äänekoskelle siirrettiin verkkokaupan varasto ja firman toimisto. Lahdessa käydään aina tarpeen tullen ja toistaiseksi meillä on asiakkaille monenlaisia ylläpitotöitä tehtävänä, jolloin Lahti toimii tukikohtana mainiosti. Tunneside Lahteen on myös vahva. Aina Lahteen tullessa tuntuu, että tulen kotiin. Onhan se virallisesti myös minun syntymäpaikka väestörekisterissä.

Äänekosken Katvelassa rivitalon piha oli meiltä jäänyt koskemattomaksi vaikka sen takia se asunto aikoinaan hankittiin. Siihen ei kuitenkaan aiemmin ehditty panostaa ja hoitamatta se olisi jäänytkin. Eikä sen hoitoa voinut vuokralaisiltakaan velvoittaa. Nyt 2025 se otettiin uudelleen työlistalle ja remontoitiin kesäkuussa. Katvelankadun asunto on lopulta valmis. Mutta helpot ja huolettomat asumisen päivät eläkkeellä pitää nyt vielä siirtää odottamaan. Osakkaat halusivat tehdä minusta hallituksen vetäjän. Ja talonmiehen rooli tuli siinä vielä kaupantekijäisinä. Olenhan toiseksi nuorin osakas tässä yhtiössä. Minua nuorempi on vain vaimoni. Tekemistä on meillä riittänyt ihan kummasti koko yhtiön hyväksi. Siinä se aika toisaalta hyvin kuluu ja saa ulkoilua ja liikuntaa samalla, kun leikkaa nurmikoita ja tekee lumitöitä.

Vinkiksi

Jos jotain osaisi sanoa vinkkinä nuoremmille, niin sen varmasti tekisin. Jokaisella elämä kuitenkin kuljettaa omia polkujaan ja niitä ei ole kovin helppo suunnitella saati sivusta neuvoa. Yrityksen kohdalla ehkä nyt vähän viisaampana osaisi valita paremmin paikkakunnat ja liiiketoimet niin, ettei kovin paljon tarvisi vaihtaa paikkaa ja kiinteistöjä. Ehkä osaisi myös laskea paremmin, mikä kannattaa ja mikä ei. Korkeat vuokrat tuntuivat aikoinaan pakottavan hankkimaan omat tilat, mutta toisaalta vuokran maksaminen ei yhtään häirinnyt siinä tilanteessa, kun liiketoiminta oli kovassa kasvussa. Päinvastoin oli etu, että hallitilaa voitiin kasvattaa joustavasti tuotannon lisääntyessä. Isot tilat oli ongelma vasta sitten, kun huomattiin olevamme liian riippuvaisia yhdestä isosta asiakkaasta ja tilaukset puolittuivat.

Asumisen osalta nyt riittäisi näin jälkikäteen arvioiden pieni ja yksinkertainen ratkaisu. Nuorena halusi talon ja puutarhaa ympärille. Nyt on yrittäjänä saanut olla toteuttamassa monen nuoren rakentajan haaveita. Muutamissa varsinkin loppupuolella uraa olen vähän yrittänyt ohjata maltillisempaan suuntaan, mutta aika turhaan. Jokaisen pitää kulkea se oma polku ihan itse.

Luku 6. Oman pesän rakennus (Koko teksti)

Tässä luvussa 6 kerron ne monipolviset vaiheet, joiden tuloksena saimme ensimmäsen omakotitalon. Rakentaminen oli aika erilaista puuhaa silloin. Tästä meidän projektista ei ole malliksi tähän päivään, mutta ehkä se on mielenkiintoinen tarina niille, jotka nyt haaveilevat omakotitalosta.

Kerron muistelmissa niistä ylipääsemättömän tuntuisista haasteista, joita silloinen rahoitustilanne asetti. Lainaa ei ensin saanut oikein mitenkään ja sitten sitä kohta kaadettiiin niskaan, jos meni liian lähelle pankkia. Meidsän ensimmäinen rakentminen ajoittui vuosille 1983-84.

Linnut alkavat rakentaa pesää, kun löytävät kumppanin. Tuolloin 80-luvulla tuntui ainakin itsestä ja vähän aistin myös työkavereista, että tosimies rakentaa itse talonsa. Nykyisin se käsitys taitaa olla jo aika paljon siitä muuttunut. Ainakin rakentaminen on nykyään enemmän rakennuttamista. Talon rakentamisesta sanotaan myös, että se on parisuhteen koeponnistus. Jotkut liitot ovat päättyneet rakentamiseen tai sen jälkeiseen taloudelliseen ahdinkoon. Eräässä yrittämisen oppaassa sanottiin, että yrityksen perustaminen on tehtävänä verrattavissa omakotitalon rakentamiseen. 

Meillä oli nuorena parina kova into aloittaa oman talon rakentaminen ja siinä samalla se yrityskin tuli perustettua. Jo muutaman kuukauden kuluttua siitä, kun olin saanut ihan oikean valtion viran ja säännöllisen kohtuullisen hyvän palkan, kävin kysymässä lainaa Tikkakosken Säästöpankista. Se oli silloin minun käyttämä pankki. Ehkä jotenkin peruja jo kotoa vanhemmilta. Joskin muistan koulua Vääksyssä käydessäni kyllästyneeni Säästöpankin ainaisiin kassajonoihin. Siksi kävelin kadun toiselle puolelle Kansallis-Osakepankkiin, jossa näytti olevan hiljaisempaa. Ja senkin muistan, kun tässä KOP:n nimellä olevassa konttorissa kysyin ohjeita, miten pörssiosakkeita voisi ostaa. Siihen tuli aika tyly tyrmäys heti alkuunsa. Ei kuulemma ole nuorison juttuja ne osakkeet.

”Minulla oli elämässä tavoitteita”

Nyt oltiin siis pesänrakennuskuumeessa ja rahaa piti alkaa keksiä talon tekoa varten. Säästöpankista tuli heti tyrmäys, kun johtaja ihmetteli kiirettäni. Sanoi, ettei kukaan aloita heti talon rakentamista. Ensi pitää säästää ja kun on säästänyt tarpeeksi, niin sitten ostetaan yksiö. Sitten kun sitä on maksettu tarpeeksi, niin myydään se ja ostetaan kaksio. Siinä sitten laskeskelin vuosia ja eri kokoisia osakehuoneistoja ja tulin siihen tulokseen, että pitkä tie tulee olemaan.

Tuohon aikaan tavallisen omakotitalon rakentaminen tuli maksamaan noin neljännesmiljoonan verran. Eli 250.000 markkaa, joka on suunnilleen 50.000 euroa, mutta indeksillä korjattuna vastannee vähintään samaa summaa euroina 2020-luvulla. Olin joskus mielessäni asettanut itselleni tavoitteita (Huomaa otsikko, Säästöpankin mainoksessa nykyään puhutaan nuorten tavoitteista jo 1800-luvulla). Näin jälkikäteen vähän hulluja ne minun tavoitteeni ovat olleet. Ajattelin sopivaksi sellaiset neljännesvuosisadan virstanpylväät, että oma talo 25-vuotiaaksi mennessä, miljonääriksi 50-vuotiaaksi mennessä ja monimiljonääriksi 75-vuotiaaksi mennessä. Ensimmäinen toteutui täpärästi. Toinen oli toteutumassa, kun tuli muutos markoista euroiksi ja maali siirtyi sillä hetkellä kuusi kertaa kauemmaksi. Kolmannen kohdalla nähtäväksi jää. Eikä haittaa jos ei toteudu. Hulluja tavoitteita ne olivat jo lähtökohtaisesti.

Olin tuolloin jo 22-vuotias ja meinasi siis tulla vaikeuksia heti ensimmäisen tavoitteen kanssa. Palkka silloin alussa oli tuhannen markan paikkeilla kuukaudessa ja pitää muistaa, että inflaatio huiteli useissa prosenteissa. Se tosin oli silloin normaalia eikä sitä ainakaan itse osannut kauhistella. Sen vain alitajuntakin sanoi, ettei säästämällä päästä puusta pitkään. Jälkeenpäin olen kuullut jonkun olleen niin varovainen, että pelkäsi lainan ottamista ja säästi rahaa pankkiin ostaakseen edes tontin omalla rahalla. Kun summa oli koossa, niin tontin hinta oli jo moninkertaistunut.

Talon etsintä

Vaimon kanssa käytiin talofirmojen ja rautakauppojen järjestämissä tapahtumissa. Erään arkkitehdin luennon muistan vieläkin oikein hyvin, kun tämä herra ei oikein ollut tottunut esitelmiä pitämään. Siinä myyntipäällikön avustuksella saivat kuitenkin kerrottua, että talon rakentamiseen on syytä järjestää 300.000,- markan rahoitus pankista.

Yksi työkaverini asui Äänekoskella ja oli jo talonsa rakentanut perheelleen Hietaman kylälle. Häneltä paljon kyselin vinkkejä ja kokemuksia. Hän ehdotti, että voisin kokeilla ostaa vanhan ja pienen mökin maaseudulta ja remontoida sen. Oli hänellä siihen antaa myös yksi ehdokaskin ihan naapuristaan. Siinä oli pieni Äänekosken kaupungin omistama talo, jossa asuivat vuokralaiset.

Sitä taloa sitten kysymään kaupungilta, josko se olisi myytävänä. Vastaus oli, että periaatteessa kyllä, mutta kaupungin pitää kysyä, haluaako vuokralainen sen ostaa. Ja niin ne virkailijat sitten sitä kyseli ja halusihan se vuokralainen sen ostaa. Kaupunki ilmoitti meille, että valitettavasti sitä ei sen vuoksi voi meille myydä. Tästä sitten seurasi, että kerroin tilanteen eräälle äänekoskelaiselle valtuutetulle, joka puuttui asiaan. Kaupungin pitää nimittäin järjestää tarjouskilpailu, jos se aikoo myydä kiinteistön. Tämän tiedon kaupunki sitten taas ilmoitti meille.

Pankin vaihto

Jälleen olin siinä tilanteessa, että piti kävellä kadun toiselle puolelle KOP-nimiseen konttoriin, kun Säästöpankki jarrutteli meitä. Menin suoraan konttorin johtajan luokse ja totesin, että tämä pankki ymmärtääkseni on liikepankki ja on siten yrittäjien puolella. Vastaus oli kyllä, joten jatkoin, että meillä olisi aikeissa perustaa yritys ja sille tarvitaan toimitilaa. Ja että ollaan löydetty siihen sopiva talokin Äänekoskelta. Yllätykseni oli suuri, kun konttorin johtaja suostui aika helposti rahoittamaan talon oston. Ehkä piti riskiä pienenä, kun kerroin tarjoavani enintään 60.000 mk siitä talosta. Näin saatiin mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun.

Teimme tarjouksen 50.000, joka voitti sen kilpailun. Sen jälkeen ilmeisesti se vuokralainen huomasi, että tuli kaupungille muotovirhe, kun tarjouskilpailu ei ollut lehdessä ilmoitettu eli se pitää järjestää uudestaan. Ja se järjestettiin ja taas me tehtiin tarjous. Vuokralainen oli korottanut omaansa, kun tiesi meidän alkuperäisen tarjouksen, mutta mekin korotettiin ja taas voitettiin. Sen jälkeen kaupunki myi talon, mutta ei meille vaan sille vuokralaiselle, joka oli suostunut maksamaan meidän tarjoaman hinnan.

Tämä oli minun uralla ensimmäinen kerta, kun tulin tuntemaan ns puoluepelin merkityksen. Oma tuttuni valtuuston vähemmistössä oli kyllä kysynyt, että onko kaupungilla juridiset perusteet tehdä tällaista. Ja selitys on ”kaupungin etu”, johon siellä oli vedottu. Äänekoski on tunnetusti vasemmistolainen paikka, joten suuntasin seuraavaksi lähimpään maalaiskuntaan Uuraisille ja menin sen valtuuston puheenjohtajan pakeille. Maalaiskunnissa on taas keskustalainen enemmistö ja nyt oli siis valmiiksi voittajien puolella. Itse en ollut mihinkään puolueisiin sitoutunut jo senkin takia, että olin sotilasvirkamies. Meillä ei ollut lupa osallistua puoluepolitiikkaan. Mutta politiikan peliä ei oltu kielletty, joten Uuraisilta löytyi kunnan omistama pieni huonokuntoinen mökki. Se sopi meille sijaintinsa vuoksi ihan hyvin, koska oli Hirvaskankaalla ison tien varressa. Siitä oli hyvä yhteys pohjoiseen Äänekoskelle ja etelään Tikkakoskelle ja Jyväskylään. Ainoa hidaste oli taas vuokralaiset. Mökillä oli myös huono maine. Sitä sanottiin Hirvaskankaan viinakaupaksi.

Kävin taas varmistamassa selustan KOP:ssa ja kerroin, miten talon ostossa oli käynyt Äänekoskella. Kerroin myös, että uusi etsintä on tuottanut tulosta ja nyt on vuorossa Uurainen. Sillä oleva talo tosin on huonokuntoisempi ja halvempi, mutta jos sama summa saadaan edelleen rahaa, niin korjaamiseen ja vähän uudenkin tilan rakentamiseen jää sitten varaa. Tähänkin pankki suostui sillä ehdolla, että laadin kustannusarvion. Sen tietysti tein heti ja sillä olemattomalla kokemuksella, joka rakentamisesta minulla tuolloin oli. Mutta ehkä se oli ulkoasultaan hyvä, kun se kelpasi.

Sitten tehtiin kaupat Uuraisten kunnantalolla. Siellä oli toisenlaiset tulkinnat säännöistä, kun tarjouskilpailuja ei tarvittu lainkaan. Kunnanjohtaja kertoi, että kunta sanoo vuokralaiset irti välittömästi ja me päästään rakentamaan tontille heti, kun rakennuslupa on hyväksytty. Toki vuokralaisilla on puolen vuoden irtisanomisaika, mutta sehän ei estä uuden talon rakentamista viereen, vaikka vanhassa edelleen asutaan. Sen jälkeen sitten se vanha talo tulee purkaa. Se oli sitten myös kauppakirjassa mainittu, että vanha on purettava. Vähän se tilanne hirvitti, mutta koska talokauppaan ei tarvittu kuin 10.000 mk, niin jäihän meille 50.000 silkkaa rahaa talon rakentamiseen. Eihän se ihan sitä ammattilaisten suosittelemaa kolmea sataa tonnia ollut, mutta hyvä alku kuitenkin.

Joskus on tullut mieleen, että miten olisi asiat toisin, jos tuo kiinteistökauppa olisi jäänyt tekemättä. Varsinkin, jos tuon rahan olisimme laittanut pörssiosakkeisiin ja minä olisin koko urani pysynyt virkamiehenä. Ei pankki silloin olisi mitenkään antanut sitä rahaa pörssiin sijoitettavaksi. Se aika tuli vasta monta vuotta myöhemmin, kun sama KOP:n konttorin johtaja tyrkkäsi meillekin tuon saman 50.000 melkein kysymättä tilille sillä ehdolla, että sijoitamme sen KOP:n osakkeisiin. No se laina otettiin silloin ja ne osakkeet myin melkein samantien pois. Sittenhän ne pankin osakkeet kohta romahtivat, kun pankkikriisi alkoi. Mutta rahalle meillä oli käyttöä seuraavissa projekteissa ja osakesijoituksiin palattiin uudelleen vasta paljon myöhemmin. Liiankin paljon myöhemmin.

Niin turhia kuin tällaiset jossittelut ovatkaan, niin silti niitä tulee mieleen. Ainakaan en olisi oppinut rakentamisesta mitään. Älytalojen kehitys tässä maassa olisi ehkä erilaista, olisiko se mennyt paremmin vai huonommin, voi vain arvailla? Ja ehkä sitten eläkkeelle siirtyessäni noin kymmenen vuotta nuorempana olisin ollut itse aika erilainen. Ehkä paljon nuutuneempi tai ehkä olisin löytänyt jonkun liikuntaharrastuksen ja olisin paremmassa kunnossa. Ehkä rakentamisen sijaan nyt rakennuttaisin hienon talon ja kokisin kaikkia niitä haasteita, joiden kanssa asiakkaani painivat, kun teettävät kalliita ökytaloja.

Rakentaminen käynnistyy

Me ei rakennutettu vaan aloimme itse omin käsin rakentamaan. Ensin piti hankkia mahdollisimman halpoja tarvikkeita. Puutavara löytyi erään toisen työkaverin kautta hänen sivutoimiselta maatilalta. Myrskytuulen kaatamista puista sahattiin kenttäsirkkelillä lautaa ja lankkua. Kotoa sain vanhoja rautanauloja, joita joutohetkinä oioin suoraksi. Isältä sain muutenkin jonkin verran työkaluja. Tosin varmaan vähän kakkosluokkaa, kun hän itsekin teki vielä kovasti kaikkea tuolloin.

Joku maaseudun elinkeinojen puolesta toimiva yhdistys tuotti valmiita piirustuksia kattoristikoista ja niitä sitten aloin kevään tullen hakkaamaan kasaan. Raskaitahan niistä tuli, kun eivät ole lujuusluokiteltuja. Pohjakuva muokattiin jostain talokirjasta ja valittiin tietysti mahdollisimman yksinkertainen, että osattaisiin se rakentaa. Itse piirtelin arkkitehtikuvat ja kävin ne näyttämässä kunnan rakennustarkastajalle. Niin, ehkä lukija huomaa, että tuli siitäkin haaveesta vähän totta, kun toimin arkkitehtinä. Lupa tuli helposti. Ainoastaan päätykolmion kohdalle tarkastaja veti punaisella kynällä pari viivaa ja sanoi, ettei tällaisia kontteja ole rakennettu moneen vuoteen. Nykyisin tehdään avoräystäät. Olin nuo kontit mallintanut omasta kotitalostani, joka tosiaan oli rakennettu jo 60-luvulla.

Talon paikan ja koron merkinnän aika tuli ja soittelin rakennustarkastajalle. Pyysin häntä käymään tontilla ja vähän opastamassa samalla kun tekee viralliset merkinnät tontille. Ei meinannut kuulemma mitenkään ehtiä. Sanoi vain, että kyllä sinä osaat laittaa sen talon oikeaan paikkaan itsekin. En päästänyt häntä ihan niin vähällä ja niin hän sitten lopulta lupasi poiketa sopivan tilaisuuden tullen. Siihen hän sitten ajoi pihaan ja katseli ympärilleen. Nyökkäsi tyytyväisenä kepeille, jotka olin laittanut talon kulmien merkiksi. Kysyin sitten vielä sen koron eli mille korkeudelle pitäisi perustusten asettua. Tarkastaja näytti kädellään ja sanoi, että osuta johonkin näille main. Ja sillä sitten mentiin.

Kaivurimies tuli koneen kanssa ja teki pohjat. Kuormuri toi soraa ja vesikaivon paikkojakin kävi yksi tuttu kaivonkatsoja merkkaamassa. Niihin sitten kaivettiin koneella pari isoa kuoppaa, eikä kumpaankaan ilmestynyt pisaraakaan vettä. Kaivonkatsoja oli jo aikaa sitten häipynyt ja kun myöhemmin kerroin miten kävi, niin hän vain tuumasi, että ei varmaan oltu kaivettu oikeaan paikkaan. Tontilla oli runsaasti kiviä, paljon yli oman tarpeen, joten ne päätettiin haudata niihin kahteen isoon kaivantoon. Niitä sitten nimitettiinkin kivikaivoiksi. Vesi puolestaan ratkaistiin niin, että pyysin kirjallisen luvan naapurista, isosta maalaistalosta, että me saadaan kaivaa vähän matkaa putkea heidän puolelle lähteeseen asti. Niin me saatiin lähdevesi taloon. Sen paikan nimeksi annettiin virallisiin papereihin ”Kiviaho” ja viinakauppa sai jäädä historiaan.

Perustusten valaminen tapahtui luonnollisesti käsityönä. Betonimylly pyöri ja kottikärryt kulki lankkuja pitkin ja varsin kapea anturamuotti täyttyi pikkuhiljaa betonista. Isä oli tullut valutalkoisiin ja hänen opastuksella säästettiin aika paljon betonin kulutuksessa, kun laitettiin nyrkin kokoisia kiviä anturan muottiin. Oli varmaan pula-ajan kokeneen miehen oppeja. Onneksi perusmaa tuolla kohdalla oli aika luotettavan oloista soraa, joka tuskin koskaan routii. 

Runkotöihin sain houkuteltua Tikkakoskelta Topin ja Matin, kaksi ammattitimpuria, jotka nostivat rungon yhden päivän aikana siitä huolimatta, että ns tellingit eli rakennustelineet olivat ihan mitä sattuu. Onneksi ei kuitenkaan sattunut mitään vahinkoja. Kovin olen heille kiitollinen yhä edelleen ja onhan sitä jonkun vastapalveluksen voinut myöhemmin tehdä sähköjen kanssa heille. Kumpikin jo ikämiehiä.

Sähköistä muistuu mieleen se, että minullahan ei ollut vielä siinä vaiheessa mitään pätevyyttä asennusten tekemiseen. Silloin sai kuitenkin ja varmaan edelleen saa eräänlaisen poikkeusluvan juuri oman talon sähköistämiseen, kunhan on riittävä koulupohja ja vähän työkokemusta. No sitä työkokemusta oli tosi vähän. Silloin oli vielä sähkötarkastajat sähkölaitoksilla ja edellä mainittu erikoislupa piti näyttää tälle tarkastajalle. Me päästiinkin aika hyvin samalle ”aallonpituudelle”. Hän katsoi olevansa suunnilleen saman tasoisen koulutuksen saanut herra kuin minäkin, joten imartelu auttoi paljon. Tosin taisin vähän liikaakin vaivata häntä kaikenlaisilla käytännön kysymyksillä.

Yksi mieleen syvästi painunut tilanne oli se, kun saatiin kattoristikot nostettua tutun kuorma-autoilijan nosturilla paikalleen ja oltiin jo muutama peltikin saatu paikalleen. Ja sitten tuli kevyt sadekuuro. Me siinä istuttiin Marian kanssa lautakasan päällä juuri noiden vasta asennettujen peltien kohdalla ja kuunneltiin sateen ropinaa. Se tuntui aivan mahtavalta, kun ensikertaa istutaan oman talon katon alla.

Säästöjä joka kohdassa

Rahaa oli tosi niukasti käytettävissä ja siksi sitä piti säästää joka ainoassa kohdassa. Sisätöitä piti päästä loppuvuonna tekemään, että saataisiin talo kevääksi valmiiksi. Minua huoletti kuitenkin kovasti lattian valutyöt. Se tuntui liian suurelta urakalta käsin tehtäväksi ja talvi alkoi painaa päälle. Juttelin asiasta rakennustarkastajalle ja hänkin oli sitä mieltä, ettei kannata talven alla sitä alkaa niin tekemään. Sensijaan hänellä oli mainio ehdotus. Laita vain styroksia pari kerrosta soran päälle, sitten muovi ja sen päälle pontattu lastulevy. Innostuin tuosta kovasti, koska se oli tehtävissä ihan itse ja muutamassa päivässä ilman suuria valutalkoita. Betonia valettiin vain saunan ja pesuhuoneen alueille.

Keittiön kalustaminen on niitä kalleimpia juttuja talon teossa. Niinpä siihen piti paneutua oikein tarmokkaasti. Ostin muutaman pohjamaalatun lastulevyn ja ajoin niistä sopivia runkosoiroja ja kasasin kaappien rungot. Sitten sahautin puutavaraliikkeessä sopivat ovilevyt pinnoitetusta lastulevystä. Heillä kun oli hyvä sirkkeli. Ja sitten vain reunanauhaa silitysraudalla oven reunoihin. Saranat ja vetimet paikalleen ja keittiökalusteet oli siinä. 

Liesituuletin puuttui, mutta siihen löytyi huippuimuri -tyyppinen ratkaisu autopurkaamolta. Löysin Volvon lämmityslaitteen moottorin propeleineen ja laitoin sen putken nokkaan katolle. Sähkön sille sai tuottaa auton akkulaturi, jota harvoin tarvittiin sen normaaliin käyttöön. Ja lopuksi sininen muovinen vati sai toimia sateensuojana moottorille siellä katolla. Näillä mentiin koko se aika, kun talossa asuttiin.

Liesi puolestaan löytyi romuliikkeestä. Jossain työmaaparakissa käytössä ollut Strömbergin ihan laatulaite oli hylättynä. Sen sai romuraudan hinnalla. Kaksi levyä ei lähtenyt toimimaan. Niillä oli tietysti laitettu paljon evästä työmaalla vaikka uuniin ei oltu koskettu lainkaan. Ne levytkin sitten löytyivät samasta romuliikkeestä, kun hoksasin mennä sinne seuraavana päivänä yleismittarin kanssa muita liesiä purkamaan. Antoivat vielä samaan kauppaan sen strömbergiläisen kanssa, kun palautin toimimattomat romukasaan. Nehän olivat saman painoisia.

Lattioihin löydettiin jäännöseränä muovimatto ja seiniin tapettirullien loppuja. Keittiöön (tietysti) päätettiin satsata rahaa ja tilattiin seinämaali väriliikkeestä ihan värikartan perusteella. Sitten se maalattiin ja todettiin, että pieleen meni. Vaaleanpunainen väri näytti sian pinnalta eikä ollenkaan meidän mieliväriltä. Niinpä sitten otettiin iso tyhjä maaliämpäri ja kaadettiin siihen kaikki maalipurkkien loput, mitä työmaalta löytyi. Sekoitettiin maali ja maalattiin keittiö uudestaan ja hyvä tuli. Värikoodia ei tiedä kukaan.

Rahat loppui ja tuli syyte

Meillä oli vielä pesuhuone laatoittamatta ja sauna paneloimatta. Jotain pientä oli muutenkin kesken, mutta talo näytti varsin valmiilta. Otin paljon hyvin nättejä ja edustavia kuvia ja marssin rohkeasti Tikkakosken KOP:iin pankin konttoripäällikön puheille. Esittelin valokuvat uudesta talostamme ja kysyin vähän vielä lisää lainaa muutamiin viimeistelyä vaativiin kohtiin.

Tyrmistys oli aika totaalinen, kun tämä rahakirstun päällä istuva rouva nosti katseensa minuun ja suorastaan tuohtuneena ärjäisi, että sinähän olet tehnyt petoksen. Oli tarkoitus korjata vanhaa taloa eikä suinkaan rakentaa uutta. Johon vastasin, että olihan siinä lainahakemuksessa sellainenkin maininta, että tehdään vähän uutta. Ja toisekseen kunta käski purkaa sen vanhan, niin ei ollut oikein korjattavaa. Mutta selittely ei auttanut. Rahaa ei tippunut lisää.

Lähdin pettyneenä pois, mutta sen verran onnisti, ettei sitä jo myönnettyä lainarahaa kuitenkaan alettu meiltä periä takaisin kertasuorituksena. Saatiin alkaa lyhentää sovitusti. Päätin sitten lähteä käymään Uuraisten kirkonkylällä ja siellä menin osuuspankin konttoriin. Esittelin myös siellä, että ollaan tällainen Uuraisille ihan kohta muuttava yrittäjäperhe ja hoidan siinä sivussa valtion virkaakin ja vaimo kulkee kaupungissa töissä isossa firmassa. Tarvittaisiin rahaa, että saadaan auto vaihdettua, kun työmatka pitenee ja talokin vaatisi vähän rahaa. En nyt tarkalleen muista, miten meidän piti järjestellä palkka-asiat ja firman tilit, mutta sen muistan, että pankki myönsi heti 40.000,- lainaa.

Saattoi olla niinkin, että KOP:n lainalle vaadittiin molempien vanhempien takaukset ja Osuuspankissa mahdollisesti mentiin kiinnityksillä. Meillähän oli nyt kiinteää omaisuutta. Yhtäkaikki meillä oli nyt sata tonnia velkaa, lähes valmis talo ja kohta oli vielä diesel Volvokin. 

Tuparit

Talo saatiin jokseenkin valmiiksi nipin napin ennen minun 25-vuotissynttäreitä eli eka tavoite saavutettu. Työpaikalla ilmavoimissa oli jollain tutkakurssilla muutamia hyviä ystäviä eri puolilta maata lennostoista ja he halusivat tulla saunomaan meille uuteen taloon. Ja niinhän he tulivat illalla töitten jälkeen. Minä yritin selitellä, että kiuas on vielä pahvipaketissa ja lauteita vasta suunnittelen.

Ei se kavereita hidastanut yhtään. Pihalta löytyi pari kuormalavaa ja muutama lankun pätkä. Neuvokkaat tutkaupseerit kyhäsivät niistä hetkessä tilapäiset lauteet saunaan. Minun ei auttanut muuta kuin etsiä pätkä kaapelia ja kaivaa kiuas pakkauksista ja kytkeä se sähköverkkoon. Maria laittoi kahvipöydän tälle miesporukalle valmiiksi ja siitä tuli meidän tupaantuliaisilta.

Seuraavana päivänä purin ne lauteet pois ja tuumasin Marialle, että nuo voi muuten jäädä pysyväksi, jos ei heti poista niitä. Oikeat lauteet tuli tehtyä pian, kun tila oli niille muuten valmiina.

Nuorille rakentajille vinkkinä

En aio sanoa, että nykynuorten tulisi rakentaa taloaan näin kuin me sen teimme. Ei se ole tarpeen eikä varmasti mahdollistakaan nykyisin. Määräykset ja niiden valvonta on muuttunut paljon tiukemmaksi. Yritän sensijaan opastaa miettimään, miten ahtaalle laittaa itsensä talon rakentamisen takia. Mehän emme olleet rakentamisen takia ollenkaan ahdingossa taloudellisesti. Se sadan tonnin velka väheni nopeasti ja palkka nousi tuolloin vielä nopeammin. Pitää muistaa se korkea inflaatio. Lainojen hoitaminen oli ihan kohtuudella mahdollista. Ja vielä kun huomio sen, että saatiin talosta myydessä neljän vuoden kuluttua yli kolme sataa tonnia, niin se on jäänyt historiaan yhtenä parhaista sijoituksista. 1980-luvun haaste oli pääomien puute ja siksi vaikeus saada lainaa. Siitä johtui sitten se valtava oman työn osuus ja kaikesta tinkiminen. 

Aika monta tapausta olen nyt yrittäjäuran aikana nähnyt, kun rakentajia olen paljon palvellut. Jos rakentamisen rahoitus mitoitetaan liian äärirajoille, niin se ei kestä ongelmia ja niitä taas tulee yleensä väistämättä. Jokaisen tulisi rehellisesti arvioida, mihin oikeasti pystyy taloudellisesti ja minkä verran voi tehdä itse. Se oman työn osuus on todellisuudessa aika pieni. Edes ammattirakentajat eivät yritä tehdä kaikkea itse vaan käyttävät kunkin alan ammattilaisia.

Miksi sitten jotkut projektit menevät niin tiukille, johtuu minun mielestä siitä, että talolle asetetaan liian kovia vaatimuksia. Toisaalta varustelun suhteen halutaan liikaa ja toisaalta tontti halutaan liian kalliilta paikalta tai se on liian kallis rakentaa eli maapohja ja muoto asettavat maatöille suuret kustannukset.