Suurin osa meidän työurista on yhteistä tekemistä omassa firmassamme. Aina se ei kuitenkaan näin ole ollut. Ensimmäiset kymmenen vuotta olimme töissä eri työnantajilla, ihan eri aloilla ja eri paikkakunnilla. Oma yritys perustettiin sivutoimia varten ja se oli lähinnä minun harrastuksia varten. Yksi projekti kuitenkin tehtiin jo 80-luvun puolivälissä osittain yhdessä ja kerron tämän nyt tässä luvussa. Tällä projektilla on ollut iso merkitys myöhemmin meidän tulevaisuudelle ja parisuhteelle.
Suviseurat tapahtumana
Itse olen osallistunut tähän yli satavuotiaaseen kesätapahtumaan vuodesta 1967 alkaen. Vaimoni on ollut suviseuroissa ensikertaa jo 1962, kun ne olivat aivan hänen kotinsa vieressä Raahen urheilukentällä. Kesätapahtumana Suviseurat on yleisömäärältään aika iso juttu. Jo tuolloin vuonna -67 osallistujia oli arkistotietojen mukaan ollut noin 30.000 henkeä.
80-luvulle tultaessa väkimäärä oli tuosta tuplaantunut ja se tarkoitti sitä, että vuosi vuodelta tarvittiin aina enemmän ja enemmän jokseenkin kaikkea. Alue piti olla isompi, rakenteita piti olla enemmän, ruokaa ja muita tarvikkeita tarvittiin enemmän ja tietysti työvoimaa kaiken järjestämiseen tarvittiin jo tuhansia ihmisiä.
Suviseurojen järjestäminen on joka vuosi aina eri ihmisten vastuulla alueittain. Vuoden 1987 järjestelyvastuu oli Keski-Suomessa paikallisilla yhdistyksillä. Se menee niin, että paikalliset ihmiset rakentavat tarvittavan infran eli tiet, rakennukset, vedet, sähköt jne sekä muutenkin suunnittelevat tapahtuman. Siihen tarvitaan aika paljon monenlaista osaamista ja johtamista. Johtaminen on jaettu ensin eri osastoihin ja ne vielä eri toimintoihin. Infran rakentamisen suunnittelee ja johtaa kenttätoimikunta, mutta sen lisäksi on toimikunnat jokaiseen toimintaan erikseen. On ravintola-, myymälä-, puhtaanapito-, liikenne-, turvallisuus- eli palo- ja pelastustoimi-, järjestyksen valvonta- ja ensiaputoimikunta. Talouden hoitamiseen on myös oma toimikunta. Näiden lisäksi on tietysti ihan keskeisenä itse tapahtuman sisällön suunnitteluun ja tiedottamisen oma osastonsa, joka palvelee lehdistön, radion ja tv:n tarpeita. Nykyisin vielä sosiaaliseen mediaan toimittaminen on tärkeä osa tiedotusta kuten myös oma radiokanava. Varmaan jotain jäi vielä mainitsematta.
Näissä edellä kuvatuissa toimikunnissa on ihmisiä joitakin kymmeniä suunnittelemassa tapahtumaa jo noin pari vuotta etukäteen. Tuona valmisteluaikana nämä ihmiset pitävät yhteyttä melko tiiviisti edellisen ja sitä edellisen vuoden vastaaviin toimikuntiin ja näin opettelevat ja ottavat mallia. Tällä tavalla osaaminen ja kokemus siirtyy aina vuosi vuodelta eteenpäin. Ja joka vuosi myös tapahtuu kehittymistä, kun uusia ideoita syntyy ja kokeillaan tehokkaampia ratkaisuja.
Seuratapahtumaa edeltävän vuoden aikana jokainen toimikunta rekrytoi muutamia ihmisiä omasta lähipiiristään mukaan valmisteluun niin, että he ovat yhdessä edellisen kesän tapahtumassa eri työpisteissä käytännön töissä oppimassa eri tehtäviä. Nämä ihmiset toimivat sitten seuraavana vuonna esihenkilöinä vastaavissa tehtävissä. Tässä edeltävän vuoden organisaatiossa on tällä tavalla mukana jo ehkä noin pari sataa ihmistä.
Suviseurat järjestetään aina samaan aikaan joka vuosi juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna. Tuolloin 80-luvulla ja pitkään sen jälkeenkin tapahtuman rakentaminen piti aloittaa hyvissä ajoin keväällä heti lumien lähdettyä. Peltoja on pitänyt toki käsitellä jo parikin vuotta etukäteen ja joillakin seuduilla on tarvittu metsän raivausta edellisinä vuosina. 2020-luvulla on rakentaminen yksinkertaisempia, koska peltojen sijaan käytetään vain lentokenttiä. Toisaalta lentokenttä ei voi olla kauan vuokrattuna, joten rakentaminen aloitetaan paljon myöhemmin, vasta vähän ennen juhannusta. Joka tapauksessa rakentamisvaiheessa tarvitaan jo useita satoja henkilöitä ja he ovat edelleen paikallisia lähialueelta talkoisiin pyydettyjä ihmisiä.
Kun juhannuksen jälkeen keskiviikon paikkeilla kaikki alkaa olla valmista, niin vieraita alkaa tulla autojen ja asuntovaunujen kanssa jonoissa alueelle ja tapahtuma voi käynnistyä. Tässä vaiheessa alkaa varsinainen työvoiman tarve kohota nopeasti useisiin tuhansiin ihmisiin. Tämä työvoima tulee jo sitten laajemmalta alueelta, koska ihmiset jäävät myös samalla alueelle asumaan Joku on koko tapahtuman ajan ja joku vain viikonlopun, kuka mitenkin. Ihan lähellä asuvat voivat käydä paikalla päivittäin.
Työvoimahallinto
Nyt päästään siihen meidän ensimmäiseen yhteiseen projektiin. Alkuvuodesta 1985 pääsin mukaan järjestelyihin toimikuntaan, jonka jätin edellä mainitsematta. Nimittäin äänekoskelaisten vastuulle oli annettu työvoimatoimikunta. Työkaverini Tuomas oli sen toimikunnan vetäjä ja Kirsti toimi sihteerinä. Minun lisäksi toimikunnassa olivat Aarne ja Oiva. Meidän viiden tehtävä oli aika selkeä; meidän piti hankkia eri puolilta Suomea ne tarvittavat muutama tuhat ihmistä töihin vuoden 1987 suviseuroihin Hankasalmelle.
Minulla ei ollut oikeastaan juuri mitään käsitystä, miten tuo temppu tehdään eikä varmaan muillakaan sen paremmin. Me lähdettiin tietysti, kuten edellä olen kertonut, ottamaan oppia edellisen vuoden järjestäjiltä Outokummusta Itä-Suomessa ja aivan akuutissa vaiheessa olevilta kuusamolaisilta Pohjois-Suomessa. Kuusamoon siis matka kävi ja pääsimme seuraamaan ihan konkreettisesti, miten osoitetaan työpaikka tuhansille suomalaisille ihmisille yhden viikonlopun ajaksi Kuusamon Määttälänvaaralle seuraavana kesänä.
Näin temppu tehtiin silloin
Menettelytavat olivat periytyneet jo ties miten monen vuoden takaa. Ihan alkuaikoina ei varmaan ole tarvinnut muuta kuin ottaa asia puheeksi, niin aina on löytynyt joku joutilas kuhunkin tehtävään. Mutta varmasti jo monta vuosikymmentä on tämä pitänyt hoitaa enemmän suunnitellusti. Niinpä nytkin kuusamolaisten toimihenkilöiden oli pitänyt painattaa ”ilmoittaumislomakkeita”. Ne olivat sellaisia itsejäljentäviä A5-kokoisia lappuja, joissa oli luettelo eri työtehtävistä. Luettelossa oli esim kahvinkeittäjä, ruuan tarjoilija, myymälän kassanhoitaja, jäätelön myyjä, wc:n siivoja, liikenteen ohjaaja jne. Näitä eri tehtäviä oli kaikkiaan noin 50 kpl. Listalta oli helppo valita, mitä työtä halusi tehdä ja oli myös mahdollista rastittaa, minä päivinä työnhakija halusi olla käytettävissä. Ehkä lomakkeella mahdollista esittää myös vapaamuotoinen toive, mitä muuta työtä haluaisi tehdä. Tätä en muista varmuudella, eikä noita lomakkeita ole enää arkistossani.
Näitä lomakkeita toimikunta oli siis painattanut tuhansia ja lähettänyt niitä eri puolille maata paikallisiin yhdistyksiin kirjeen kanssa. Kirjeessä pyydettiin paikallista yhdistystä valitsemaan joku henkilö jakamaan ja esittelemään niitä ja auttamaan täyttämisessä. Lopuksi sitten tämän yhdyshenkilön tehtävä oli postittaa niistä palautuskappale toimikunnalle Kuusamoon. Lomakkeen täyttäneelle henkilölle jäi oma kappale lomakkeesta. Yksi kappale jäi yhdyshenkilölle. Tässä oli varmasti ajatus myös tiedon säilymisestä, jos vaikka posti hukkaa lähetyksen.
Manuaalinen tiedonkäsittely
Täytettävä lomake on aika luonnollinen ratkaisu ollut tuohon aikaan. Sen seuraus vain on sitten se, että kun niitä on tuhansia lähetetty, niin niitä tulee myös tuhansia takaisin. Ja niissä jokaisessa on tietoa, jota pitää käsitellä. Tähänkin oli Kuusamossa toki varauduttu. Meille esiteltiin iso juhlasali, olikohan jonkun koulun jumppasali, johon oli laitettu tuolit yleisöä varten paikalleen. Näin siitä tuli manuaalisen tiedonkäsittelyn alusta. Jokainen tuolirivi edusti työtehtävää ja tuolit muodostivat samalla myös sarakkeet, jotka sitten edustivat viikonpäiviä aamu- ja iltapäivineen. Tähän matriisiin toimikunta jakoi palautetut lomakkeet tuoleille lajitellen ne toivomusten ja ajankohtien mukaan. Jakotehtävä on tässä mittakaavassa jo manööveri sinänsä. Jokainen toimikunnan jäsen ottaa nipun lomakkeita ja kulkee tuolirivien välissä ja ottaa nipusta lomakkeen ja asettaa tuolille. Siinä sitten kuljetaan jonossa ja yritetään laittaa mahdollisimman oikeaan paikkaan jokainen lomake.
Kun jako on valmis, niin tuoleille on kertynyt eri kokoisia lomakepinoja ja toimikunnan ihmiset ovat kävelleet ennätysmatkan. Olisipa ollut askelmittari silloin keksittynä. Lomakenipuista piti tämän jälkeen naputella kirjoituskoneella työvuorolistoja esihenkilöille työpisteisiin. Lomake itsessään toimii jatkossa työmääräimenä. Siihen vain merkataan työnhakijaa varten, että toivomasi tehtävä on hyväksytty ja tarkempi kellonaika. Lopuksi käsitellyt lomakkeet lähetetään takaisin eri puolille maata.
Tässä varmasti moni nyt miettii, ettei mitenkään ole mahdollista, että kaikkien toiveet toteutuisi. Työntekijöitä kuitenkin tarvitaan ja siksi ei sellaisiakaan lomakkeita heitetä roskiin, joissa toive ja tarve eivät kohtaa. Tähän ongelmaan palataan myöhemmin uudestaan.
Automaattinen tietojenkäsittely eli ATK
Vuosia myöhemmin, kun muisteltiin noita aikoja ja eritysesti tutustumista juhlasalin tuolisulkeisiin, Tuomas muisteli minun tökänneen häntä kylkeen ja sanoneeni, että ”tähän hommaan on jo olemassa kone”. Itse en muista sitä sanoneeni, mutta varmaan se piti paikkaansa. Olin kyllä hiljakkoin valmistunut Raahen tietokonealan oppilaitoksesta ja melko syvällisesti opiskellut mikroprosessoritekniikkaa, mutta ei minulla itselläni ollut minkäänlaista tietokonetta. Tuolloin oli kyllä aika monessa kodissa hankittu lapsille Commodore 64 -pelikone ja ihan vähän olin sellaiseen saattanut jossain koskeakin. Mutta se ei vedonnut minuun sen vertaa, että olisin itselle sitä ostanut.
Joka tapauksessa tuon Kuusamon keikan jälkeen muistan olleeni aika vakuuttunut, että tuolisulkeisiin en ala. Silloin sitä jakotyötä seuratessa en edes jaksanut paneutua sen ideaan. Vasta oikeastaan nyt tätä muistellessa se on itsellenikin avautunut. Täytyi siis olla muukin keino hanskata nuo työvuorot, ajattelin silloin. Tästä keskustelimme toimikunnassa erityisesti Oivan kanssa, joka oli myös paljon tekniikan kanssa tekemisissä. Hän oli hyvä realisti ja osasi puntaroida myös riskejä. Kun taas minä olin tyypillinen propelipää, joka näin enemmän mahdollisuuksia.
Tutkin silloin juuri sen ”kuusnelosen” ominaisuuksia ja epätoivo siinä valtasi mielen. Ei niin pienellä koneella voi olla mitään mahdollisuuksia selvitä tehtävästä pelkästään muistin pienen koon takia. Markkinoille oli juuri tullut myös sen tuplasti isompi uusi versio eli satakakskasi, joka sekin vaikutti lelulta.
Otetaan homma hallintaan
Mutta sitten taas historian sivu kääntyi ja eräs esimiehistäni Ilmavoimissa oli hoksannut ihan uuden Atari -merkkisen tietokoneen julkistuksen. Hän oli alkanut puuhata porukkaa, jolla voisi olla neuvotteluvoimaa maahantuojan suuntaan, kun hankitaan noita koneita isompi erä kerralla. Ja tähän porukkaan sitten tietysti pyysi mukaan. Olin kyllä huomannut itsekin jo edellisenä vuonna julkaistun Apple Macin, joka muutti kertaheitolla tietokoneiden kehityksen uuteen suuntaan. Sen koneen olisin kovin mielelläni jo silloin heti halunnut hankkia, mutta sen hinta oli monta kertaa oman kuukausipalkan verran. Ei siis mitään mahdollisuuksia ostaa. Mutta tämä Atari jysäytti. Se oli pitkälle Macin kaltainen, mutta hinta taisi olla kolmanneksen Macin hinnasta. Tähän piti tutustua tarkemmin. Ja niin se sitten hankittiin. Meidän ensimmäinen kotikone oli Atari ST520, joka oli noin kymmenen kertaa kuusnelosta isompi ja tehokkaampi laite.
Myöhemmin olin sitten jonkin aikaa noiden Atarien jälleenmyyjä, mutta se on oma juttunsa. Pääasia, että pääsin käytännössä kokeilemaan, miten tietokoneella voisi tehdä tietojen käsittelyä. Tekussa olin ohjelmoinut muutamia harjoitusohjelmia lähinnä konekielellä eli assemblyllä, sitten lausekielen alkeita Basicilla ja vähän edistyneempiä juttuja Pacalilla. Mutta kyllä se aika ohut tietotaito kuitenkin oli. Atariin sai ostettua kohtalaisen kehittyneen Basic-kielen ja sitä sitten lähdin kokeilemaan ihan niin perusteista, että kokeilin tallettaa sanan levytiedostoon ja sain sen sieltä myös luettua takaisin ohjelmaan. Samoin onnistuin tulostamaan Basic-komennoilla sanoja paperille haluttuun kohtaan paperia. Lisäksi onnistuin komentamaan matriisikirjoitina siirtämään paperia eteenpäin aina sen verran, että se meni seuraavalle sivulle. Alkoi tuntua, että nyt homma on hallinnassa.
Idean myynti
Seuraavaksi piti sitten saada se meidän toimikunta luottamaan siihen, että homma hoituu tietokoneella eikä tarvita sitä isoa juhlasalia tuoleineen eikä lomakkeita tarvitse painattaa. Tehdään vain ohjelma koneelle. Niin helppoa se on. Oiva toki muistutti, että se ohjelma voi jäädä johonkin luuppiin pyörimään tyhjää eikä se silloin ole niin helppoa. Päädyttiin kuitenkin etenemään tietokoneen avulla, mutta siihen piti saada vielä muidenkin toimikuntien hyväksyntä.
Niinpä Tuomas sitten pyysi, että laatisin esityksen, miten me se työ hoidetaan, jos päätoimikunta sen hyväksyy. Päätoimikunta on kokoonpano, jossa keskustelevat kaikki eri toimikuntien puheenjohtajat yhdessä. Tällaiseen keskusteluun minulle sitten oli varattu lyhyt esittelypuheenvuoro. Vähän se jännitti, kun kaikki minua selvästi vanhemmat ja kokeneemmat katsoivat minua ilmeisesti nörtiksi. En muista, oliko se termi vielä tuolloin oli käytössä tietokoneisiin hurahtaneista nuorista, mutta se jäikin hyvin mieleeni, kun siinä kokouksessa ilmeisesti kaikkein vanhin ja varmaan kymmeniä eri suviseuroja järjestämässä ollut keskusyhdistyksen pääsihteeri toppuutteli. Sanoi, että ”suviseuroja on ihan mukava järjestää ilman tietokonetta”. Nykyisin ollaan tietysti siinä tilanteessa, että järjestäminen ei olisi edes mahdollista ilman tietokoneita.
Palataan takaisin vuoteen -85 ja siihen kokoukseen. Myyty idea ei nimittäin ollut vain se, että homma tehdään tietokoneella. Eihän siihen olisi ollut muuta syytä kuin että päästään helpommalla. Peruste sekin, mutta vähän heikko. Tärkeämpi syy muutokseen oli se, että vuosien mittaan oli päässyt syntymään rakenteellinen ongelma. Ihmiset halusivat ilmoittautua töihin, mutta sitten työvuoroon ei saavuttukaan yhtä innokkaasti. Pahimmillaan kolme kymmenestä oli paikalla, kun vuoro alkaa. Aivan erityisen huonosti tultiin siivoustöihin ja se jos mikä on tärkeä tehtävä. Ei ole mukava mennä huussiin, jos sitä ei ole lainkaan siivottu satojen kävijöitten jäljiltä.
Mistä tämä ongelma sitten johtui. Syy oli aika yksinkertainen ja se kulminoitui siihen manuaaliseen juhlasalin tuolisouviin, jossa ihmisten toiveet ja työvoiman tarpeet todellisuudessa kohtasivat varsin huonosti. Vain pieni osa toiveista toteutui täsmälleen. Suurin osa piti aina jonkun verran muuttaa, joko tehtävää tai viikonpäivää. On ihan luonnollista, ettei se kaikille käynyt mitenkään. Osa jousti ja tuli muuhunkin työhön ja muunakin päivänä kuin olisi halunnut, mutta ei kaikki. Lisäksi kun lomake oli alunperinkin vain toive, niin ei se toisenlaiseksi määräykseksi muutettuna sitten tuntunut niin tärkeältä.
Ongelma oli jo toistunut useina vuosina ja siitä taas seurasi, että kun kerran kaikki töihin ilmoittautuneet eivät kuitenkaan tule paikalle, niin pyydetään seuraavana vuonna vähän enemmän kuin todellisuudessa tarvitaan. Ja tämä kun taas toistuu, niin lopulta pyydetään paljon enemmän ja tilanne sen kuin pahenee.
Tähän ehdotin koko järjestelmän kääntämistä toisinpäin. Pyysin, että nyt jokainen toimikunta palaa takasin todelliseen työvoiman tarpeeseen. Tarkoittaa sitä, että ilmoittavat meidän toimikunnalle jokaiselle päivälle jokaiseen työtehtävään ihan oikean tarvittavan työntekijöiden määrän eikä yhtään ylimääräistä kaiken varalta. Se tietysti huoletti monia, että seuraakohan tästä kaikkien aikojen kovin työvoimapula ja esihenkilöt joutuvat venymään kohtuuttomasti.
Ilmeisesti huoli jonkin verran helpotti, kun kerroin tähän liittyvän toisen muutoksen. Me tehdään nyt niin, että yhdistyksiin ei lähetetä lainkaan niitä perinteisiä toivomuslomakkeita. Työhön ilmoittautuvat eivät enää esitä toiveita, mitä haluaisivat tehdä. Nyt ensikertaa historiassa paikallisyhdistyksiin lähetetään kullekin yhdistykselle räätälöity työvuoroluettelo, jossa on työtehtävä, päivämäärä ja kellonaika ja sitten tyhjä paikka, johon voi kuka tahansa laittaa oman nimensä eli varata kyseisen työn itselleen. Ja järjestelmä takaa, että sen työn sitten tulee saamaan, sitä ei toiseksi muuteta.
Tämän kuultuaan päätoimikunta hetken pohdittuaan tuli siihen tulokseen, että näin se pitää toteuttaa. Työvoimatoimikunta sai siten valtuudet jatkaa siltä pohjalta. Itseäni vähän se jännitti edelleen, vaikka joku tuli siinä kokouksen jälkeen sanomaan, että ”hyvä kun on valittu ammattilaiset hoitamaan tämä työvoiman hankinta”. Aika vähän tunsin itseäni ammattilaiseksi sen enempää työvoimaviranomaisena kuin tietojen automaattisen käsittelynkään suhteen. Piti vain kiireesti jatkaa sen Basicin opiskelua ja kokeilua. Pari printtauskomentoa ei vielä ole kovin paljon ja sillä ei pitkälle päästä.
Lähtötietojen kartoitus
Otin itselleni aika ison vastuun juurikin sen tietokoneohjelman koodaamisesta. Muut toimikunnan jäsenet panostivat lähtötietojen keräämiseen ja muuhun ideointiin. Ja siihen he todella panostivatkin.
Eri toimikunnilta saatiin hyvin mietittynä tarvittavat oikeat määrät työntekijöistä, koska työvuoroja tarvittiin nyt vain 7.500 kpl koko pitkän viikonlopun ajalle eli torstaista seuraavaan maanantaihin. Vertailun vuoksi vuonna 2025 vastaava tarve on 15.000 työvuoroa. Suviseurojen väkimäärä on jonkin verran vielä kasvanut, mutta toisaalta työvuorojen pituuksia on lyhennetty ja se lisää niiden lukumäärää ja on tullut myös ihan uusia tehtäviäkin.
Tuolloin 80-luvulla erilaisia työtehtäviä oli 50 kpl ja niiden tarkempi analyysi tehtiin myös. Yritettiin selvittää mahdollisimman hyvin edellisiltä vuosilta, mihin tehtäviin ihmiset olivat tulleet hyvin ja mihin taas huonosti. Toisaalta joihinkin tehtäviin tarvittiin paljon ja toisiin taas vähän väkeä. Näillä tiedoilla järjestettiin nuo 50 tehtävänimikettä ”paremmuusjärjestykseen”. Helpoimmin täytettävä tehtävä oli ”paras” ja vaikeimmin täytettävä ja paljon väkeä vaativa oli ”huonoin”.
Jokaiselle työtehtävälle laadittiin ”toimenkuva” ja määriteltiin ”palkka”. Palkka tässä tarkoittaa ruoka- tai kahvilippuja seura-alueen ravintolaan ja siivoustöihin liittyi vielä saunominen. Joihinkin tehtäviin palkkaa sai enemmän kuin toisiin.
Toimikunta teki myös varsin tarkan tutkimuksen yhdistyksistä koko maan alueelta. Jokaiselta kysyttiin jäsenistön määrä ja ikäjakauma sekä muut järjestelyvastuut alueellisista tapahtumista. Näin saatiin myös työvoiman tarjonta ”paremmuusjärjestykseen” eli mitä isompi yhdistys ja mitä lähempänä Suviseuroja, niin sitä parempi. Lopuksi vielä jaettiin koko maa kolmeen työvoima-alueeseen ja luvattiin, että työväkeä rekrytoidaan vain yhdeltä vyöhykkeeltä kerrallaan eli joka kolmas vuosi.
Tietokone prosessoimaan
Minun tehtävänä oli siis ohjelman koodaaminen eli laittaa kone tekemään työvuoroluettelot jaettavaksi paikallisyhdistyksiin. Huippukoodarille tuo ei varmaan olisi ollut kummoinenkaan juttu, mutta kun huomioi sen, etten ollut koskaan tehnyt yhtään varteenotettavaa tietokonesovellusta eli äppiä, kuten nykyään sanotaan, niin käytännössä nollasta piti lähteä liikkeelle. Oman arvioni mukaan noin kolmensadan tunnin kuluttua se kone sitten teki nuo luettelot. Koodaaminen oli pitkälle kokeilemista ja virheen hakua ja taas kokeilemista. Jonkun kerran muistan tehneeni myöhään yöhön noita kokeiluja, kun millään ei meinaa luonto antaa periksi, miksi joku kohta törmää aina virheilmoitukseen. Siinä sitten välillä lattialle heittäytyen ja maton reunaa jyrsien on jokainen ohjelman kiemura lopulta ratkaistu.
Kun ohjelma oli julistettu valmiiksi ja se näytti pyörivän ja pysyvän ns pystyssä, niin sitten sitä piti alkaa käyttää tositarkoitukseen eli todellisella aineistolla ja oikeilla lähtötiedoilla. Ohjelmalle piti kertoa kaikkien työtehtävien nimet ja ne paremmuus -parametrit ja lukumäärä kullekin päivälle sekä tietysti tarjontapuolelta paikallisyhdistysten nimet ja niiden paremmuusparametrit.
Ohjelman tehtävä oli periaatteessa yksinkertainen: se otti ensin vaikeimman työtehtävän ja laittoi sen työvuoroja parhaaseen yhdistykseen niin, että niitä tuli sinne sopivin väliajoin joka päivälle muutama suhteessa sen yhdistyksen jäsenmäärään. Sitten ohjelma jatkoi edelleen vaikeimmilla tehtävillä toiseksi parhaan yhdistyksen kanssa samalla periaatteella. Ja sitten kolmannen jne kunnes se vaikein tehtävä tuli kokonaan jaetuksi. Sitten ohjelma otti seuraavaksi vaikeimman tehtävän ja aloitti taas parhaasta yhdistyksestä edeten seuraavaan jne. Näin se jatkoi niin kauan kun tehtäviä ja yhdistyksiä riitti.
Käytännössä ja vähän kärjistäen lopputulos oli se, että huussien siivousvuorot meni kärkipään yhdistyksille lähelle ja pakettiauton kuljettajia kysyttiin pienimmistä kaukana olevista yhdistyksistä. Ei haitannut yhtään, jos pakukuskia ei sieltä todellisuudessa löytynyt, kun sellaisen sai helposti rekrytoitua vielä vaikka tapahtuman jo alettua suoraan seuravieraista.
Kuvaruudulta saattoi seurata edellä kerrotun jakotehtävän etenemistä. Kun se valmistui, niin ohjelma kertoi, jäikö johonkin yhdistykseen vielä tarjontaa vai jäikö tehtäviä vielä jakamatta. Ensimmäinen tällainen koeajo oikealla aineistolla oli todella jännittävä, kun ei tarkasti osannut kuvitella, miten kauan sen ajamiseen menee aikaa. Tarkemmin en enää muista, montako tuntia se ajo kesti, mutta useamman kuitenkin. Ainakaan ensimmäinen ajo ei vielä antanut tyydyttävää tulosta. Kaikki tehtävät eivät tulleet jaetuksi ja parametrejä piti siksi säätää niin, että ohjelma kauhoo tarkemmin isommista yhdistyksistä väkeä mukaan. Jos en väärin muista, niin tuo ajo vietiin eri säädöillä seitsemän kertaa läpi, jonka jälkeen yhteenveto näytti sillä tavalla tasapainoiselta, että listat voidaan ajaa lopulta paperille.
Luetteloita ei tokikaan tulostettu tuossa koeajovaiheessa paperille vaan levytiedostoiksi. Paperille tulostaminen olisi vaatinut monta laatikollista paperia ja varmaan useamman päivän sen aikaisilla matriisitulostimilla. Listoja ei myöskään lähetetty postissa mihinkään vaan pyydettiin jokaisesta hankita-alueen yhdistyksestä yhdyshenkilö koolle yhteiseen koulutustilaisuuteen. Siellä sitten yhdistyskohtaiset luettelot jaettiin näille yhdyshenkilöille ja kerrottiin tarkemmin tästä työvoiman hankinnan uudesta menetelmästä. Yhdyshenkilön tehtävä oli sinänsä helppo. Hänen tuli vain kerätä luetteloihin tekijöiden nimet omasta yhdistyksestään näihin vuorolistoihin ja lopuksi palauttaa täytetyt listat meille.
Varmaan jäsenistössä monille oli nyt vähän yllätys, että suviseuroihin ilmoittauduttiin ihan konkreettisesti työvuoroihin, joiden tehtävän kuvaus, päivä ja kellonaika on tarkasti tiedossa. Ja luettelot täyttyivät hämmästyttävän hyvin. Jos jossain yhdistyksessä oli vielä vapaita vuoroja ja joku toinen oli jo listat saanut täyteen, niin voitiin vielä siirtää tässä vaiheessa niitä vapaita vuoroja toiselle yhdistykselle. Tarkkoja prosenttimääriä en voi enää muistaa, mutta sen muistan, että joihinkin hankalimpiinkin tehtäviin oli jo etukäteen ilmoittauduttu sataprosenttisesti.
Listat lähes täynnä
Me saatiin yhdyshenkilöiltä lähes täydet listat ja ne nimet piti vielä naputella ohjelmaan sisään vastaaville paikoille työvuoroluetteloihin. Toki se oli tämän projektin puuduttavin vaihe, mutta ehdottomasti paljon pienempi ja myös helpompi kuin manuaalisen tuolimenetelmän jälkeen. Ja tässä yhteydessä vaimoni oli suuri apu. Taisi kirjoitella niitä nimiä ihan kaikki seitsemisen tuhatta ja siihen meni tietysti monta päivää.
Kun nimet oli koneessa, niin sitten oli vielä kaksi tulostusvaihetta. Työntekijöille tulostettiin yksilölliset työmääräimet, joissa oli tehtävä, aika ja paikka sekä valmiiksi printatut ruokaliput palkaksi. Tähän tulostukseen käytimme jatkolomaketta, jonka perferointi oli niin, että yksi työmääräin oli noin 10 cm mittainen. Toimikunnille tulostettiin valmiit työvuorolistat, joissa oli kunkin vuoron työntekijöiden nimet.
Tähän kohtaan pitää vielä kertoa yksi anekdootti, joka jäi lähtemättömästi mieleen. Tuo Atari oli nimittäin tosiaan ihan tuore amerikkalainen tuote, johon ei vielä silloin saanut ns ääkkösiä. Me tietysti tyydyttiin korvaamaan ä-kirjain a-kirjaimella ja ö vastaavasti o:lla. Työmääräimiä tulostaessa ihan sattumalta käteeni osui yksi niistä seitsemästä tuhannesta. Ja se vähän säväytti siksi, että siinä luki: ”Vaino Polonen, roskasakkien nostaminen traktorin lavalle” Oitis menin ohjelman koodin puolelle ja vaihdoin tehtävän nimikkeeksi ”Roskapussien nostaminen…” ja Väinö Pölöselle laitettiin mustekynällä ä- ja ö-pilkut nimeen paikalleen.
H-hetki
Sitten kun Juhannus oli vietetty, niin perustimme seura-alueelle työvoimatoimiston. Se oli poikkeuksellisen sateinen aika ja jouduin tekemään tietokoneelle ja erityisesti tulostuspaperille kotelon ja sähkölämmityksen, jotta paperi pysyy kuivana. Tuossa toimistossa meillä oli koko tapahtuman ajan päivystys, koska alueella oli paljon ihmisiä, jotka tulivat kyselemään töitä. Heille etsittiin jo valmiiksi melko täysistä työvuorolistoista aukkopaikkoja ja tulostettiin uusia työmääräimiä. Luettelot työntekijöistä näin päivittyivät vielä tapahtuman aikana ja niitä luetteloita kävin muutaman kerran päivässä viemässä eri työpisteisiin entisten tilalle.
Mieltä lämmitti positiivinen palaute moneltakin taholta. Esimerkiksi sellaisen sain puhtaanapidolta, joka oli ennakkoon kaikkein eniten huolta aiheuttava. Edellisinä vuosina huussien siivoojista oli todella pulaa. Jopa vain kolme kymmenestä ilmoittautuneesta oli tullut paikalle omaan vuoroonsa. Siksi aivan erityisesti kävin tarkistamassa tilanteen puhtaanapidon toimistolla. Sieltä kerrottiin, että tänä vuonna on osallistumisprosentti ollut 110%. Kaikki listalla olleet olivat tulleet ja ovella odotti vielä muutama siltä varalta, jos joku ennakkoon ilmoittautunut olisi jäänyt pois. Tämä johtui siitä, että olimme työvoimatoimistolla antaneet muutamalle työtä kysyvälle vinkin mennä juuri tuonne puhtaanapitotoimistolle tätä varten, vaikka avoimia työpaikkoja ei ollut tiedossamme.
Seuraavien vuosien järjestelyt
Meidän jälkeen vuorossa oli sitten pääkaupunkiseutu ja sen alueen ihmiset seurasivat tietysti meidän tekemisiä kiinnostuneina. Enää ei ollut mitään epäselvää siinä, käytetäänkö työvoiman hallinnossa tietokonetta vai ei. Ei myöskään ollut puutetta alan osaajista. Kun meidän projektissa itse oli käytännössä ainoa tietokoneen ohjelmista vastaava ja vaimo siinä isona tukena ja apuna koneen käytössä, niin seuraavalla organisaatiolla oli kuulemani mukaan viitisenkymmentä tiedonkäsittelyn ammattihenkilöä käytettävissään.
Sen arvasinkin, että saamme pitää oman tietokoneemme itsellämme. Seuraavilta löytyy koneita joka kädelle ja vaikka sormelle. Ohjelmaakaan ei tarvinnut heille luovuttaa. Olihan se kuitenkin kaikesta kehittelystä huolimatta vähän ”omatekoinen” ja olisi vaatinut käyttäjiltä hitusen kärsivällisyyttä osata kiertää heikkoudet.
Tärkein kuitenkin siirtyi seuraaville eli tietotaito, miten uusi rekrytointi oli osoittautunut toimivaksi. Samoin työvuorojen jakelu paikallisyhdistyksiin tutkitusti toimivalla tavalla. Nämä periaatteet jäivät pysyviksi vuosiksi eteenpäin. Vasta Internetin todellinen käyttö on mahdollistanut vielä lisää joustavuutta vuorojen jakeluun kaikkialle, koko maahan ja vaikka ulkomaille.
Toteutus käytännössä seuraavilla oli ammattimaisempaa ja tarkemmin en siihen edes ole perehtynyt, mutta seuraavana kesänä näin, että useita koneita oli verkotettu ja työvuorolistat päivittyivät eri toimipisteissä reaaliaikaisesti. Paitsi, että verkko kuulemani mukaan vähän hidasteli ja ukonilman jälkeen romahti kokonaankin. Mutta ne ovat sitten niitä tietotekniikan oheisilmiöitä, jotka vain lisääntyvät kehittymisen myötä.
Jos oikein olen ymmärtänyt, niin pääkaupunkiseudun jälkeen sama periaate on hoidettu vielä jollain eri tyyppisellä atk-koneistuksella, mutta jossain vaiheessa se alkoi sitten vakiintua niin, että seuraavat saivat aina valmiin konseptin ja sovelluksen edellisiltä. Ja tosiaan internetin hyödyntäminen on lopulta mahdollistanut koko homman viemisen ns pilveen ja sillä hoidetaan kaikki isot kesätapahtumat, joissa nykyisin tarvitaan jokaisessa tuhansia työvuoroja ja pelkästään suviseuroissa toistakymmentä tuhatta vuoroa.
Vinkkinä nuorille
Meille tuo projekti antoi paljon kokemusta ylipäätään tiimityöstä ja itselleni se oli iso harjoitus ohjelman koodaamisesta. Arvelen, että se innosti myös vaimoani ohjelmointiin. Hänkin joutui jonkin verran tutustumaan ohjelmien kehityspuoleen, ei vain niiden käyttämiseen. Myöhemmin hän aloittikin sitten datanomiksi opiskelun Jyväskylän kauppaoppilaitoksessa.
Meillä oli tämän projektin jälkeen nyt oma kotitietokone oheislaitteineen ja se ohjasi myös sivutoimen kehittämistä kahdellakin tavalla. Ensinnäkin aloin tehdä suunnitelmia ja laskelmia tietokoneella. Ja toinen ulottuvuus tuli sen kautta, että sain neuvoteltua koneen maahantuojan kanssa jälleenmyyntisopimuksen. Siitä poiki monia asiakassuhteita, joista olen saanut hyvää palautetta vielä vuosikymmenten jälkeen.
Vinkkinä näiden kokemusten perusteella uskallan suositella osallistumaan vapaaehtoistöihin. Aina ei tarvitse olla ensimmäisenä raha mielessä. Myös oppiminen on arvokasta. Voin suositella myös itse ideoimaan rohkeasti ja esittelemään ideoitaan. Suosittelen katselemaan ympärilleen sillä silmällä, että onko jotain, jonka voisi tehdä toisin. Tuottavuuden kehittyminen tarkoittaa, että tehdään enemmän vähemmällä.
Uutta syntyy yleensä niin, että kaksi toisistaan erillistä osaamisaluetta kohtaavat. Automatisoinnissa se tarkoittaa sitä, että ensin on joku työ tai prosessi, joka kyllä osataan ja tehdään totutusti. Mutta sitten se kohtaa automaatio-osaamista ja nämä kaksi yhdessä saa aikaan kehittymistä. Oleellista on myös se, että kehittymiselle on tarvetta. Ja oleellista on myös pyrkiä oikeasti parempaan suorittamiseen. Tässä tulee väkisin mieleen vaikkapa julkisen hallinnon atk-asiat, kun terveydenhuollon ammattilaiset valittavat tietotekniikan vievän heiltä liikaa työaikaa. Jotain on silloin pielessä. Vanha ironinen sanonta kuuluukin ”tehdäänkö heti vai tietokoneella?”.
Lopuksi sanonkin vielä varoituksena, että kehittäminen voi vaatia paljon työtä, mutta onnistuessaan se sitten palkitsee. Tietotekniikan kehittäminen ei saisi olla puhtaasti tietotekniikan osaajien käsissä. Kehittämiseen tarvitaan ehdottomasti se toinen puoli, johon edellä viittasin kahden osaamisen kohtaamisesta. Olen kuullut sanottavan, että on helpompi opettaa ohjelmointia sille toiselle osaajalle kuin koodarille sitä toista osaamista. Onko näin todella, en osaa arvioida. Mutta aivan varmaa on, että ratkaistavasta ongelmasta täytyy olla osaaminen mukana, kun sitä automaation avulla aletaan ratkaista.
Työvoimahallinto. Kuvassa takarivissä Aarne, minä ja Oiva. Eturivissä Kirsti ja Tuomas.
.
Vuonna 2022 juttu Päivämies -lehdessä, lehden teemana oli teknologia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti